Nyt on pakko syödä gnu

Liikaa asiaa!

2012-01-25T22:01:00.003+02:00

En oo nyt vähään aikaan päässy avautumaan blogissa mun mielessä pyörivistä asioista, eli nyt ois sitten senkin paikka! Aiheet vaihtelevat hyvin suuresti, lähinnä sen mukaan mikä on koskettanut elämääni minäkin päivänä ja kuinka syvästi.

VAALIT
Kahdesta hyvästä ehdokkaasta on pakko valita nyt Niinistö. Pitäisin muuten Haavistoa hyvänä ehdokkaana, mutta käsitykseni avioliitosta vastaa Niinistön kantaa. Arvo on minulle hyvin tärkeä, eikä mielestäni uskonasioita pidä sekoittaa tasa-arvoasioihin. Minäkin sallisin Niinistön tapaan jonkinlaiset "pariliitot", eli lain tuomat avioliiton kaltaiset sitoumukset homopareille ilman kirkon kannan lyttäämistä. Se ei vähentäisi tasa-arvoa mihinkään.
MISSIKISAT
Ei uskoisi että kaikista maailman ihmisistä juuri minulla olisi asiaa missikisoista. Mutta kyllä vain, vieläpä paljon:
A) Miksi ihmeessä puhutaan missikilpailujen glamourista, kun lähihoitajatyttöset heiluvat hirveät meikit naamassa alusvaatteisillaan? Mitä glamouria on naisen oikeassa esineellistämisessä, ennen missit sentään kuvattiin pääasiassa vaatteet päällä! Samoin se järkyttävä pakkelikerros vie huomiota, kisassahan etsitään ulkoisesti ja sisäisesti kaunista. Mielestäni kuppikoot ja hiuslisäkkeet eivät ole tässä asiassa olennaista, vaan luonnollinen kauneus. Tätä kauneutta voitaisiin korostaa KEVYELLÄ meikillä.
B) Kauneusleikkaukset eivät kuulu tämän kilpailun piiriin, unohtakaa se heti. Kilpailussa ei ole ideaa jos kuka tahansa Leikattu-Leena voi tulla julistetuksi Suomen kauneimmaksi. Ei vastaväitteitä.
TUPAKKALAKI
No johan on oikeasti kun kaikki laitetaan piiloon, etteivät lapset ja nuoret saa vaikutteita. Sama se on minkä bunkkerin suojissa ne tuotteet on, lapset näkevät vanhemmat kuitenkin kotona tupruttamassa. Vastuu on vanhemmilla; millaista esimerkkiä näyttää ja miten kotona kasvatetaan & opetetaan päihteistä.
YLEINEN KUKKAHATTUTÄTEILY
Armaassa oppilaitoksessanikin on niitä ihmisiä, joiden mielestä kaikille tasan saman verran ja lapset pumpulilaatikoihin ja on joo tosi loukkaavaa sanoa, että on eri mieltä jne. Ai että miten kismittää kun joku jaksaa oikeasti kasvattaa palkokasviviljelmän nenän lisäksi myös aivoihin jostain ihan pikkujutusta, esimerkiksi nyt kohutusta Putouksesta! Huumorintajua ihmiset, ei se ole niin vaikeaa. Kaikkien kaveri ei voi eikä tarvitse olla, mutta ei väkisin kannata etsiä kaikesta sanotusta kielteistä sävyä!
ÄIDINKIELI & SEN OSAAMINEN
Kohtasin tänään töissä huumorisisältöisen viestin Veikkaus-lapussa, mutta koko ilo meni siihen että lapussa oli yhdyssanavirheitä. En siedä sitä sitten millään, että suomalaiset eivät jumankeuta osaa omaa kieltään! Eri asia jos kirjoitat nopeasti tekstiviestiä tai mesetät tai pidät tällaista rupublogia, ei ole niin nuukaa. Mutta kun jätä julkiselle paikalle lapun, jossa koetat olla oivaltava ja hauska, niin opettele edes kirjoittamaan.
TEINIKÄNNIT
No nyt on ihan vaan avauduttava, kun suorastaan vituttaa tuo teinikännipelleily ynnättynä Facebookiin. Lapset lapset, jos juotte alaikäisinä, koko homman tarkoitus on olla jäämättä kiinni. Facebookseinälle postaaminen ei juurikaan helpota tätä salassapitoa, eivätkä lukuisat kännikuvat ole mummojesi, tätiesi tai opettajiesi mielestä yhtä hienoja kuin räkäisesti nauravan kaveripiirisi. Sama pätee ihan täysi-ikäisiinkin, olet vain tyhmän murkun oloinen kännikorostuksellasi. Eikä siinä mitään, jos haluat hiukan brassailla että kun oli hauskaa, siihen riittää lyhyempikin selostus. Ole myös ovela ja kunnioita sisäpiiriläisyyttä salamerkityksillä. Lisäksi säästä meidän vanhempien hermoja ja vatsalihaksia, sillä alaikäisten sekä täysi-ikäisten liioittelevalle leijumiselle nauraminen on suurta hupia. Oikeasti, kavereiden kanssa se on hauskimpia ruokapöytäpuheenaiheita!
YKSITYISELÄMÄNI :)
Auto on rikki, saldo kiinni (kyllä, aikuisella ihmisellä saldo...) ja miesongelmat vaivaavat muutenkin sekavaa päätäni. Oma ulkonäkö on kuin kauhuelokuvasta ja en oo pariin yöhön nähny unia (se on mulle tosi ahistavaa)! Viikonloppuna laatuaikailen rakkaan Satun kanssa, se tulee tarpeeseen.

Ps. Kuka lähtee Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogochin kylään mun kanssa? ;)

Tylsä elämäni pähkinänkuoressa

2012-01-11T23:04:00.002+02:00

Kriisiä pukkaa ja kaikkeen ois revettävä. Koulujuttuja on armoton läjä ja lähes kaikki mun jutut onkin myöhässä. Töitä on ollu yllättävän vähän just jopa näiden koulujuttujen takia ja sit olis noi ihmissuhteetki hoidettavana..

Näin talvisin tulee aina se "mä en vaan jaksa". Mua ei kiinnosta ja mua ei huvita. Voisin nukkua sata päivää putkeen, mutta eihän se oo mahdollista. Voisin vaan keskittyä ihmissuhteisiin ja tehdä töitä. Rahaa ja sosiaalisuutta kiitos!

Se viimeinen

2012-01-03T23:31:00.002+02:00

Joskus mietin, miten ihmeessä joku ei voisi haluta sitä perinteistä seurustelua, jonka pointtina on mennä naimisiin ja sit perustaa se perhekin joskus. Ei vaan mene tähän kaaliin. Samuli Edelmannia kuunnellessa:

Tiedän, että silmäni voisivat loistaa lailla tähtien
Tiedän, että voisin olla komea heti aamusta lähtien
Tiedän, että sulla on monta sellaista toivetta
Jota en osaa toteuttaa, joku toinen vois osata

Tiedän olevani hidas ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen

Olen yrittänyt opetella sujuvasti liikkumaan
Ja aina tilaisuuden tullen pyytää sinua kanssani tanssimaan
Vaikka tiedän sulla on varmaan jonossa monta ottajaa
Monella tapaa mua parempaa

Tiedän olevani ujo ja joskus liian tavallinen
Silti tiedän sen, tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen
Tiedän sen olit jollekin ensimmäinen
Mulle oot se viimeinen.

No se vuosi ja ne lupaukset

2012-01-01T20:55:00.002+02:00

Yöllä tulin luvanneeksi Satulle, että kanakastikkeeseen ei aina laiteta mustapippuria (tai pippuria ylipäänsä). Tähän onkin hyvä päättää se kaiken lupailu. Tulin kyllä itsekseni miettineeksi, että voisin yrittää lopettaa sen valehtelun ja selittelyn. Jos olen laiska paska, niin sitten olen. Ei pitäis aina selitellä.

Uutta vuottani vietin Sysmässä Satun & Villen seurassa. Meillähän oli jätte hauskaa, vaikka suunnitelmat menikin ihan uusiks. Bailuihin meno vaihtui siihen että käytiin ehkä max. saattamassa yks kaveri toisiin juhliin ja lähdettiin saman tien takasin. Tai että käytiin rakettien sijasta ihastelemassa meidän huiseja tähtisadetikkuja. Jeejee, kuka mitään mahtipontista tarviskaan. Hauskaa meillä tietysti oli, etenkin iltapäivällä oli ihana ilma ajaa kotiopäin. Aurinko paisto, oli hiukan pilviä ja taivaanranta oli vaaleanpunanen. Kyllä maittoi.

Ja sit me mentiin keskustaan...ja sit me mentiin keskustaan...ja sit me mentiin keskustaan...

Kirjoita, tyttö, kirjoita!

2011-12-27T00:02:00.003+02:00

Jep, minä rakastan kirjoittaa. Ja aion käyttää tätä rakkautta siten, että kirjoitan ylös aatteitani, mielipiteitäni, tarinoitani elämästä ja yleisesti purevia juttuja omaan kirjoitusvihkooni! Ihanaa kun voi kirjottaa vapaasti, eikä tarvitse pelätä että kohta joku hyökkää sanomaan: "Juttusi haisee!" tai "Epärealistista!" tai "OMG, miten voit sanoo noin!?". Kyllä, itselle kirjoittaminen on äärimmäisen terapeuttista ja vapauttavaa. Salaiset teinityttöfantasiani toivovat, että joskus tulevaisuudessa voisin käyttää niitä tekstejä vaikka novellikokoelman tekoon tai johonkin vastaavaan.

Yleisesti sorrun koulutöissä jopa jaaritteluun. Toisinaan en jaksa selitellä sitä pahaa tapaa, mutta täällä minulla on siihenkin mahdollisuus: Lukuelämys. Haluan tuottaa lukijalleni sen suuren ja ihanan tunteen, että hei, tähän voin samaistua. Tai että olipa nokkela kohta. Ahaa, oivalsinpas jotakin hienoa! Tai mikä parasta, onnistuisin liikuttamaan jonkun kyyneliin asti. Naurettavaa ehkä, mutta suloista. Haluan tuottaa suuria tunteita, sillä itse janoan niitä elämältäni.

Kirjoittaminen on myös portti itsetutkiskeluun. Onhan minulla päiväkirjakin sitä varten, mutta kun kirjoittaa vapaasti tarinaa tai muuta luovempaa, joutuu todella katselemaan maailmaa muilla silmillä. Miettimään, miksi valitsee tietyt sanat, miksi jokin adjektiivi kuvaa jonkinlaista ihmistä. Ja mikä parasta, mistä voin ottaa vaikutteita mihinkin! Joskus profiloin tuntemiani ihmisiä kirjoittamalla. Jälkikäteen kun luen niitä profilointeja, se antaa minulle aihetta miettiä, tunnenko toisen todella hyvin. Ja kuvaanko hänet ehkä jotenkin väärin, teenkö hänelle oikeutta siten kuin kuuluisi. Voisinko käyttää jotain hänen piirrettään joskus jossain tarinassa? Itseäni en ole profiloinut, en vielä uskalla.

Käytän kirjoitusharrastusta myös muutenkin. Jouluna teen rakkaimmilleni joulukirjeet, joissa haluan muistuttaa heitä siitä, miten mahtavia he ovat. Kiitän ihanista asioista, selitän joululahjani taustaa ja kehun niistä asioista, joista todella on aihetta kehua. Asioista, joista en ehkä joka arkipäivä muista heille mainita. Ja joka vuosi ne kirjeet saavat (ainakin saamieni tietojen mukaan) lukijansa, samoin myös minut, liikuttumaan.

Hauskaa löylyä... eiku hauskaa joulua!

2011-12-21T21:56:00.002+02:00

Eihän sille mitään mahda, kummasti se joulu vaan lähestyy. Lahjat on onneks jo hankittu (tänään viimeiset!) ja tossa just paketoinki niitä kavereille meneviä, lähinnä sen mukaan minä päivinä ne saa niitä. Vähän kyllä jännittää, koska omasta mielestäni oon hankkinu hyvät lahjukset!

No hoh. Päiväkirja on saanu osansa mun nykyisistä aatoksistani. Pää on ollu vähän sekasin ja oon ollu lievästi sanoen hämilläni. Mutta kukapa tänikänen naisihminen ei joskus olis? Onneks rakas Satu on myös jaksanu kuunnella mun vatvontaa ja tyttöilyä, koska ilman en oliskaan jaksanu mitään.

Nyt oon jo niin väsynyt tästä pähkäilystä että meen nukkumaan. NAMINAMI!

"Kukaa ei tykkää kärttysestä homosta"

2011-10-30T22:07:00.002+02:00

No niinpä taas juu. Syysloma meni menojaa ja kaikki saa yhteen ääneen arvata sainko sarjisblogia vieläkään rullaamaan! Visailun oikea vastaus on ilmiselvä ei.

Koko loma itse asiassa meni kavereiden kanssa hillumiseen ja yliturhaan ihmissuhdepähkäilyyn. Onneks siinä ohessa tuli sitten käytyä edes vähän töissä ja siten hankittua hitusen rahaa joululahjakassaan. Tässä loman aikana kun on muutenkin tullut tuhlattua rahaa sekä oikeaan että vasempaan..

Ennen lomaa ja sen aikanakin on tullut todettua (jälleen kerran) että oon mitä saamattomin vätys. Oon kyllä innoissani mun projekteista ja ideoista, mutta se toteuttaminen jää välillä. Sarjisblogi on tosiaan pitkään ollu haaveena, ja kaipa se vielä joku päivä valmistuukin. Pahaks onneks tää kannettava huiman nettiyhteyden kera varustettuna ei tue mun haavetta. Kestää ensinnäkin sata vuotta että sivulla olevat kuvat näkyy, saatikka sitten se aika kertaa tuhat että päivittäminen sujuis ongelmitta. Lisäks mua vaivaa monet kysymykset blogiin liittyen, kuten: Esiinnynkö puhtaasti omalla nimelläni? ja Jatkanko tätä blogia siinä ohessa? ja Yhdistänkö tämän blogin sarjisblogiini? Niinpä niin, on se elo hankalaa. Samaan kasaan vielä kuvisdiplomi ja stressi sen onnistumisesta!

Ihmissuhdepuoli koskee jopa kerrankin puhtaasti romanttista puoltani. Hiukan takapakkia ja uusia näkökulmia ja kaikkea muuta mukavaa, ja eikös paha mieli ja armas vitutus ole taattu. Joskus vaan tuntuu et ois niin paljon helpompaa rakastaa simppelisti itteään.

Olen tehnyt hienon päätöksen!

2011-09-14T21:58:00.003+03:00

Tässä ylppäreiden alla on ollut aikaa kypsytellä monia asioita, joista yksi onkin tuleva projektini! Tätä olen miettinyt ja kuolannut pitkään, haaveillut ja puhunut tästä asiasta ja nyt se on niin selvää!

Aion palkita itseni yo-kokeiden tuskista sarjakuvablogilla!

Mikä upea ja luonnollinen päätös! Olen tässä harrastanut nyt sensuroimatonta sarjispäivistä ihan itsekseni, kokeillut tuhraanko siihen vaan ihan hulluna aikaa vai osaisinko vain merkitä sarjistapahtumat luonnosmaisina ylös. Ja minähän osaan!

Moni tuttavani onkin painostellut minuva omaan sarjisblogiin monesti, mutta aina olen kokenut etten ole edes valmis. Mutta haluaisin yrittää, ihan omaksi ilokseni ja harjoituksekseni. Enäähän ei tarvitsisi kuin taitaa nuo kotisivut ja niiden rakennushommat...

Pasi Vainionperä - Rakkaudessa suuria ♫

2011-08-30T23:43:00.003+03:00

Olen miettinyt sinua niin
myynyt rakkaudessa lippuja vain puolityhjiin näytöksiin
älä piittaa siitä, kyllä kestän tän
älä piittää siitä

Kyllä myönnän, että kaipaamaan jäin
yhdessä kun vahvempia oltiin, heikko yksinäin
mut älä piittaa siitä, olen suruni päällä
älä piittaa enää

Oltiin rakkaudessa suuria ja kellot meille löi
Meillä hetken oli kaikki, maailma käsistämme söi
Oltiin rakkaudessa suuria, me juuri kohdanneet
Sinä suutelit mua, kuiskasit, sä minut ehjäks teet
Mutta niin sinä lentoon lähdit, etkä palata voi
Olen suruni päällä, mutten sen yli

On hetkiä parempia
On myös sateisia päiviä ja syli täynnä murheita
Sinä kannoit niistä puolet, etkä väsynyt koskaan
Sinä kannoit niistä puolet

.. Olen suruni päällä, mutten sen yli

Laiska? Ei, olen elämästä nautiskelija!

2011-07-09T01:07:00.005+03:00

Joo, ehkä kuitenkin voin sanoa itseäni kaamean laiskaksi palleroksi, kun en ole yo-lukemista vielä aloittanut. AAGH, kaipa sitä pitäisi.. Töitä sen sijaan olen paahtanut, ihan vain omaksi iloksi sekä siksi että auto ei liiku ilman bensaa, niin surullista kuin se onkin. Kuitenkin töissä on ollut kivaakin, kun ihmiset saa hymyn kipaisemaan suupielissä! En olisi ehkä muutama vuosi sitten uskonut koskaan sanovani tätä, mutta mie tosissani tykkään miun työstä!

Taiteilu on taas hiukan jämähtänyt. Haaveilen (taas kerran) sarjisblogista, mutta en uskalla (vieläkään) sitä aloittaa. Aina kun inspiraatio iskee, alan harmitella että moisen blogin pitäminen olisi masentavaa, koska lukijoita ei välttämättä olisi mitään suurta määrää. Angst, en haluis taiteilla vaan netin syövereihin siten että ketään ei edes kiinnostaisi.

Voiko mitenkään olla mahdollista että päivän ihanin hetki syntyi laulamisesta sekä perunoiden pesemisestä? Kyllä, on se mahdollista!

Minäkin sinua maailma.

2011-06-13T21:53:00.003+03:00

En voi olettaa että sateinen maanantai tois mitään kauheen hyvää fiilistä.
Ikävä, stressaa, ahdistaa, parku tulee, ärsyttää.

Tämä on se päivä, kun päätin että joskus voisin olla erakko.

Oli kesä oli kesä!

2011-06-09T22:12:00.004+03:00

Hei lomafiilis (eli töihin huomenna)! Äiti ja isukki ois kovasti halunnu nähdä todistusta, mutta joutuivat pettymään kun niitä ei enää paperisina ole. Mutta ei se koulumenestys onneks ole mikään järkyttävän huono ollu. Syksyn yo:t pelottaa, kun noi kävyt sai niin huikeita tuloksia, että ihan ahdistaa. Pitäisihän sitä nyt pyrkiä vähintään samaan!

Ilolla ja onnella voin sanoa että tämä kesä on lähtenyt liikkeelle jopa pienimuotoisen liikunnan puitteissa! Pyöräily on ruvennu olemaan äärimmäisen ihanaa näillä kesäkeleillä, kun tuntee (lue: kuvittelee) näyttävänsä ees hippusen paremmalta aina pyörälenkin jälkeen. Tänään iski jo niin kauhee helle, että osa juomapullosta meni suoraan naamalle. Koetin kauheesti taiteillakin tänään, mutta ei kyllä onnistunu. Jotenki oli oikein semmonen olo että tänään ei luonnistu. Ei sitten millään.

Puolikas miehekäs lähti sitten ulkomaille hummailemaan, ja mä jäin tylsään Suomeen. Mutta ei hätää, työt pitää mut kiireisenä, samoin ihana ystäväseura (joka viime aikoina on tuntunu kutistuneen oikeastaan olemattomiin..). Toivottavasti tää kesä tarjoais töiden lisäks vaikka ihan uusia ystäväsuuntia. Mun tuttavat tuntuu niin pieneltä porukalta, on suorastaan olo että mua ei haluta minnekään. Ja jo ihan sen takia olis kiva tavata uusia ihmisiä, ehkä löydän jonkun joka jaksaa mun seuraa ;>

On niin helppoo olla onnellinen

2011-05-08T23:07:00.007+03:00

Sain Perryn sekä muita ranskalaiskamoja. Sain kortinkin autoani oikeuttamaan. Mitäpä muuta satunnaisesti työskentelevä, parhaan ystävän omaava ja seurusteleva nuori enää tarvitseekaan? ♥

PS. Niin, paitsi päätöksen äärettömän kiireiselle viikolle, jota ensi viikkokin lupailee. Muistakaa tulla ihastelemaan musiikkinäytelmäämme Nastopolille klo 13.00 ensi sunnuntaina (15.5) ;)

Nuoren aikuisen mittavat ongelmat

2011-05-02T23:42:00.003+03:00

Apuva! Tää koko viikko on omistettu jollekin elämää suuremmalle haasteelle, eli autolla ajamiselle. Onhan mulla jo jonkun verran kokemusta, kun on ollu oma peltoauto ja sit toi ihan varsinainen auto, että oon päässy vähän ajelemaan edes. Mutta silti! Kevarin inssi meni läpi ihan hienosti, mutta jotenki oon alkanu ajatella että se taiskin mennä tuurilla, huonon sään takia kun ei tarvinu paljoa ajella.

Koko tän illan pänttäsin teoriaa. Luin kirjan läpi (paitsi onnettomuustoimimiset, tuntuu että ne mä ainakin osaan) ja tein niitä vihkosen sanallisia harjotuksia ja tein netissäki kuvaharjotuksia. Ja nyt tuntuu että hyvinhän se teoria taitais mennä. Ehkä eri asia sitten huomenna, kun kädet hikoilee ja hermostuksissani painan kaikkia namiskoja samaan aikaan. Eikä mun hermoja auta yhtään, kun kaikki aina sanoo että "no kuka vaan pääsee teorian läpi, tosi helppoa!". Lapsellista tai ei, mua pelottaa epäonnistuminen ihan suunnattomasti. Tuntuu että päässä olis aasinhattu jos ei ekalla onnistu, ja niin monet tutut taas onnistunu heti ensimmäisellä koekerralla sekä inssissä että teoriassa. Alkaa heti jyskyttää takaraivossa, että "oletpas sinä itse aikamoinen vajakki, kun et onnistu, vaikka kaikki muut onnistuu kyllä".

Niin ja jotain muutakin kuuluu kuin vaan autoa ja paniikkia. Mulla on töitä, hip hei! Tuntuu aika vastuuntuntoiselta :>

WNB extreme & wild

2011-04-20T22:53:00.005+03:00

Tänään iski joku ihme innostus olla outo. Haluaisin meikata oudosti, pukeutua huomiota herättävästi ja omistaa erikoisen näköiset hiukset. Haluaisin nauraa ihmeellistä hihitystä, olla kuin unessa ja tehdä kaikkea tyhmää. Leikkiä ihmisillä ja tunteilla ja elämällä. Puhua tyhmin vertauskuvin ja olla kuten joku älyvapaa sarjakuvahahmo tai elokuvasankari.

Äh, tyhmää. Musta tuntuu että ihan mikä tahansa hölmöily vois tehdä joskus päivistä hauskempia. Laittaa vaikka räikeän punasta huulipunaa ja nauraa tyhmälle maailmalle. Kirjottaa runoja tekotaiteellisesti ja sitten maalata niistä kirkuvin värein taulu. Kun vaan tekisin jotain rajojeni ulkopuolelta ja olisin päivän tai hetken jotain mitä ei vain voi olla.

Omituisuuskohtaus johtunee tänään nähdystä "Black Swan" -elokuvasta. Se oli niin outo ja erikoinen, oikeastaan ihan sekava. Sellanen käsittämätön, se vaati pohtimistä ja vaivaa. Joskus olis kiva olla itsekin semmonen. Sekava ja käsittämätön, jota ei ehkä järjellä aina ymmärrä. Mutta tän outouden aion kohdistaa johonkin muuhun. Kenties sisllytän johonkin tulevaisuuden sarjakuvaan tai työhön aivan käsittämättömän henkilön, niin että omakin pala pääsee kiinni sekavasta omituisuudesta!

Kuka olen, siis olenko kukaan?

2011-04-18T22:10:00.002+03:00

Jepa jee, olisi taas ehkä aika päivittää kuulumisia ja puuhailuja. Ylläripylläri että oon taas menettäny ääneni pohjalukemiin ja kurkkuki taas hiukan reistailee. Mutta toivo elää, kyllä tästä taas tervehdytään (kuukausi aikaa musikaalin esitykseen, olis hiukan pakko parantua!)

Keskiviikkona on taas seuraava ajotunti, hirvittää hiukkasen. Tällä kertaa meno ois sinne Lahden suuntaan, ja musta tuntuu etten muista auton hallinnasta yhtikäs mitään. Että jee, keskiviikkona kaikki lahtelaiset kuolee. Ehkä sitä kumminki joskus edistyis..
Edistyksestä puhuttaessa, miun taiteiluprojektini on edenny huipusti. Tausta alkaa olla jokseenkin valmis, vaikka haluaisinkin vielä viilailla sitä ja sen semmosta. Sain tänää myös kehuja kuviksen tunnilla ku muokattiin valokuvia. Aika jännää, koska en oo koskaa aatellu osaavani muokata mitenkään (se kuulostaa aina niin vaikeelta!)

Huoh, tänään iski taas fiilis että haluan jonnekkin pois Suomesta. En aina tykkää näistä ihmisistä täällä, kun ne tuntuu aina välillä olevan jostain ihan muusta maailmasta. Ehkä mä oon vanhoillisempi, mutta mun mielestä osittainen konservatiivisuus on hyvästä! Mun kohdalla se toimii vallan mainiosti, tosin joskus harmittaa kun ihmiset ei ymmärrä mun ajatuksia ja käsityksiä ja mielipiteitä. Ja sitten saan vihasia mulkoiluja ja selän takana jauhamista osakseni. Tekis joskus mieli sanoa että hei, kyllä 2000-luvullakin saa olla eri mieltä kun jokainen tusinateini! Eniten ärsyttää, että kaikki olettaa että mun mielipiteet ei edes ole mun omia. Äh, hankala selittää, enkä edes jaksakaan. Yleensäkin menee into keskustelusta kun kaikki tuntuu pyörittelevän silmiään, ku niiden mielestä mun mielipiteet on jotenkin vääriä. Huah, en vaan tykkää aina semmosista vallitsevista mielipiteistä!

Varmin kevään merkki

2011-04-12T21:45:00.003+03:00

Kun ilmat lämpenevät ja aurinkokin paistaa, sitä alkaa taas pohtia tulevaa kesää. Oi, miten uimaranta ja mökkireissut tuntuisivat hyvältä. Maukas grilliruoka ja hauskat kesälajit. Ja sitten lopulta iskee se varmin kevään merkki - ahdistus.

Mikään ei stressaa kriisialtista opiskelijatyttöä sen enempää kuin jatkuva ilmojen lämpeneminen. Ai että tarvitsisi vähentää vaatetta julkisillakin paikoilla? Pitääkö miun ihan oikeasti näyttää ihoa ja lihaa, jotta vältyn läkähtymästä ja näyttämästä idiootilta?

Ja kaiken ihanan ahdistuksen kukkuraksi kriiseily alkaa näkyä panikoinnilla. Joka päivä iskee hirveä morkkis mistä tahansa mitä syö. Tarviskohan tänään mennä extrapitkä lenkki? Jospa teenkin triplamäärän vatsalihaksia?

Yäk, ajatuskin julkisesta uimarannasta karmii.

minäminäminäminä

2011-04-06T22:38:00.006+03:00

Paula on

...lukenut ruotsia niin, että jätti Salkkaritkin välistä. OOÄMGEE!
...innostunut omasta sarjakuvablogi-ideasta.
...(kuitenkin) epävarma omista taiteilu-lahjoistaan.
...harmistunut, koska kukaan ei kommentoi blogia nykyään!
...herätellyt lähiaikoina paljon sisäistä rakkauttaan kirjoittamiseen.
...tuntenut itsensä laihtuneeksi ehkä muutaman päivän.
...ajanut autoa tänään ajotunnilla.
...laiskistunut ruotseilusta ja päättänyt olla tekemättä opo-tehtäviä enää.
...halukas leikkauttamaan itselleen polkkatukan! ♥
...juonut tänään Frezza Minttusuklaata ja siten rakastunut siihen silmittömästi! ♥

Koe-elämää!

2011-04-05T20:11:00.003+03:00

Mikäs sen mukavampi vastapaino arkielämälle kuin ahdistava koe-elämä! Äikän koe ei kyllä edes ahdistanut tai stressannut tai mitään. Luin asiallisesti puolet kirjasta ja selasin muutaman monisteen. Lisäks olin jopa kuunnellut tunnilla, se on mun paras koetaktiikka, aina!

Musta tuntuu että mun elämä on ollut viime aikoina jokseenkin olematonta. Oon ollu kipeä (ääni on edelleen käheä, kuulostan teinipojalta äänenmurroksessa!), enkä voi vieläkään edes laulaa! Hiusten kuivaaminen aamulla (sekä ripsarin laittaminen) on ihan hirmu vaikeeta ilman hyräilyä ja/tai laulamista! Oon vaan tottunu lallattelemaan aamulla oman fiiliksen mukaisesti. Se jotenkin pistää päivän käyntiin, eräänlaista terapiaa.

Mun taiteellisuus kukkii oudosti. Mulle tulee päähän ihme välähdyksiä erilaisista töistä, jotka haluaisin toteuttaa! Sitten on vaan pakko luonnostella niitä välähdyksiä paperille, että muistan ne jälkeenkinpäin. Huh, onneksi en ole hullu, pelkästään omalaatuinen.

Mun on pakko todeta, että eräs vuosikurssini poika teki mut tänään jotenkin hyvin iloiseksi. Oli kiva huomata että toinen uskaltaa tulla juttelemaan ja heittämään läppää, kun joskus vaan tuntuu että meidän vuosikurssin pojat on edelleen "apua, tyttöjä" -tilassa. Siitä tuli hirmu hyvä mieli, arvostan! :)

mutkakorva

2011-04-01T17:39:00.002+03:00

Olin tänään nyt sitten lääkärissä tän yskimisen ja järkyttävän kurkkukivun takia. Äiti lähti mun tulkiks, koska ite en pysty vieläkään puhumaan mitään. Ensin pääsin päivistykseen, jossa hoitaja sano et mulla on mutkikkaat korvat ja kamalan verestävä nielun takaosa (jee! ♥).

Jouduttiin odottelemaan kahviossa ja pakko myöntää, tää hiljaa oleilu on saanu mut katselemaan enemmän ympärilleni. Ihastelin Orimattilan terveyskeskusta oikein urakalla ja koetin kuvailla niit tiloja mielessäni. Äiti nauro et tästä arkipäivistä on tullu pictionarya, kun huidon eleilen et mua ymmärrettäis. Lääkäri sitten otti meitit vastaan (ehkä maailman mukavin naislääkäri!), ja tutki mua tarpeen mukaan. Paljastu mahdolliset nielu- ja poskiontelotulehdukset siinä sitten, ja mulla onki sen seitsemää lääkettä nyt. Kiva popsia 4-5 pilleriä kerralla kahdesti päivässä + kurkkukipuun hoitosuihke ja sit viel varoiks nenäsuihketta jos yöllä ei saa nukuttua.

Äiti kuitenki piristi mua ja osti mulle puuvärejä ja lisää piirusteluvihkosia :) Niin ja punasta koristelulakkaa kynsiin! Lisäks kaikki on ihanasti tekstaillu mun vointia ja kuulumisia, kauheen hyvä mieli tullu semmosesta! Hermostuttaa, kun nyt jääny jo 2 koetta + kuuntelu väliin, että miten saan ne paikattua.. Noh, toivon mukaa tästä parannutaan ja ääniki tulee takasin (kaipaan sosiaalista elämää!) ja saan ne koeasiat järkättyä!

Kuulumisia

2011-03-26T20:52:00.003+02:00

hei vihdoinkin aion kirjottaa ihan oikeita kuulumisia ja ajatuksia ja kaikkea! Ensinnäkin on taas ihanaa päästä marisemaan siitä, miten ääni on kähee, yskittää ja nuha on ku hullulla. Lämpöä oli eilen illalla, mutta eipä ole sen jälkeen kuulunut ollenkaan. Yskänlääkettä sun muuta mulla on kokonainen pussi, koska muuten en saisi yöllä nukuttua. Mutta tänään tuntuu olevan ensimmäinen päivä kohti parantumista, koska yskä on vähentyny ja oon niistäny itteeni niin paljo, että on vaan mukava huomata etten oo tukkonen nenukki enää!
(Oli myös aika harmillista että kaikki ihanat viikonloppusuunnitelmat meni tän köhäilyn takia mönkään..)

Haluaisin niin kovasti nähdä Tangled -elokuvan (suom. Kaksin karkuteillä)! Kaikki trailerit ja pätkät sun muut saa mut vaa entistä innostuneemmaks. Näin trailerin enkuks kerran ja oon ollu toiveikas sen näkemisen suhtee siit saakka. Harmi vaa, et kukaa mun tuttavapiiristä ei tunnu olevan kiinnostunu Disneyn original-leffasta. Yyh, mutta odottelenpa siis DVDtä.

Ja voih, mun mekkorakkaus nostaa taas päätään. Nyt haaveilen joko sinisestä tai punasesta mekosta. Mustakin menis, jos se on hyvän mallinen, mutta sinistä/punaista metsästäisin eniten. Nyt on vaan tullu käytyä Lahdessa niin harvaan, että taitaa haaveiksi jäädä. Ellei sitte lähiSeppälässä olisi jotain vastaavaa ihanuutta.

Kovasti on tullut taiteiltua, ja ilokseni toteankin, että sain vesivärejä hallintaan! Otin mallia synttärikortista ja tein siitä hiukan vapaamman version, tosin pientä viilailua siihenkin vois vielä tehdä. Jännää! Koulun kuvisdiplomikin edistyy ihan hyvin, vaikka se työ ei olekaan ihan semmonen kun haluaisin. Mut ens vuonna sit vielä parempi!

Rakastaa, ei rakasta

2011-03-22T20:04:00.005+02:00

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä
Rakkaus ei kadehdi, ei kersku
ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti
ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu
ei muistele kärsimäänsä pahaa
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo
kaikessa toivoo, kaiken se kärsii

Tänään syntyi äikän tunnilla keskustelua rakkaudesta. Onko meille kaikille Sitä Oikeaa jossain? Hyödyttääkö odottaa ja toivoa, vai onko järkevintä vain hyväksyä että ihmisen tulisi rakastaa vain itseään enemmän kuin jotakuta toista ihmistä?

Olen aina ollut niitä ruusukakkulat päässään kulkijoita. Jo lapsesta asti uskoin, että kaikille ihmisille on Se Oikea tuolla jossain. Ja juuri Sen kohtaa, kun sitä vähiten odottaa. Rakkaus tuo tyyneyden, piristää ja kipristää niin mukavasti. Ihan kuin asuste tekee kokonaisuudesta jotenkin paremman, tuo rakkauskin elämään makua. Se Oikea on mielessäni määritelty siksi henkilöksi, joka pysyy positiivisessa merkityksessä mielessäsi aina. Hän on se, jota ajattelet ja jota kaipaat, ja jota voit syyttää perhosten lepatuksista vatsassasi. Hän on se, jonka kohdalla et ajattele vain itseäsi, vaan haluat ilahduttaa häntä vain siksi että näkisit hänen silmiensä pilkahduksen sekä välähdyksen hänen hymyään.

Puhuttiin kerran ML:n kanssa aidosta rakkaudesta. Me pohdittiin, että jos jokin rakkaus pettää ja lähtee elämästä, eihän se silloin välttämättä ole aitoa rakkautta. Vasta jälkeenpäin sen oivaltaa, että silloinen rakkaus saattoi tuoda elämään jotain muuta, uutta merkitystä. Entä päätyvätkö kaikki Sen Oikean kanssa yhteen? Eivät välttämättä. Aika karulta se kuulostaa, mutta ihan varmasti kaikille on se joku jossain. Joku ei ehkä uskaltanut ottaa sitä ensimmäistä askelta kohti unelmakumppania, ja joku ehkä rakasti niin paljon, että rakkaudestaan päästi toisen menemään. Kuten sanotaan, joskus suurin rakkaudenosoitus on päästää irti.

Miusta usko rakkauteen tuo uskoa elämään. Se on se pieni toivonpilkahdus, mikä piristää synkimpänäkin myrsky-yönä. Se rakkaus on se pieni pala, joka tekee kokonaiseksi. Rakkaus osaa aina yllättää, mutta uskon että viimeistään kuolinvuoteella jokainen tietää, kuka Se Oikea oli.

(Koettakaa kestää, musta on vaan ihana puhua rakkaudesta. Det är någonting som jag har alltid trott på ;> )

pahasti keskenkeskenkesken

2011-03-15T20:46:00.003+02:00

klikkaa jälleen kerran suuremmaksi, näyttää paaaljon paremmalta ;>

Joo, tää on ehkä maailman pahimmin kesken. Mutta halusin laittaa tän ihan vaan todisteena muille ja itelleni, että en mä ihan turhaan riipustele ja raapustele. Mä oikeasti jopa kehityn tän kaiken aikana. Tästäkin työstä tulee vielä tosi hyvä, kunhan vaan ratkasen ton veden värittämisen jotenki + toisen käden ja olkapään. Mutta oon positiivisella mielellä kaikesta tästä!

ps. rakastanrakastanrakastan noita hiuksia ja niiden väriä!

Production presents

2011-03-15T19:03:00.004+02:00

Ajattelin taas lisäillä tänne muutamia pätkiä miun vanhoista teksteistä ja tuotannosta. Ehkä se innostais kirjottamaan useammin, etenkin jos joku antaisi kommenttia (VINK,VINK)

Oikeastaan et ole koskaan sanonut pitäväsi minusta. Se on vaivannut minua jonkin aikaa, mutta ehkä se on sinulle suuri askel. Olen itse sanonut sen parikin kertaa, halannut vieläpä vakuudeksi kuin todistaakseni sanani oikeiksi. Silti minusta tuntuu, ettet ehkä halua sanoa sitä minulle. Ehkä pelkäät, ettet voi vetää sanojasi takaisin. Että sinun olisi silloin myös tarkoitettava niitä sanoja, joita minulle sanot.

Tää on itse asiassa yks mun lempparitekstejäni, mitä tänne nyt pätkittelen vähäsen. Kirjotin sen joskus, kun kirjotusvire oli just myöhään illalla parhaimmillaan. Yhä edelleenkin luen sen silloin tällöin ja korjaan, jos tulee semmonen olo. Vielä mä hion sen täydelliseksi.

Silti mieltäni ravistaa ajatus siitä, että haaveilet toisesta tytöstä, näet hänet pääpalkintona ja mietit, saatko häntä koskaan. Et kuitenkaan vaivaudu ottamaan asiasta selvää, et ehkä edes usko mahdollisuuksiisi, ja juuri siitä syystä tyydyt minuun. Tiedät että pidän sinusta enemmän kuin sinä minusta. Ehkä siksi minut on helpompi myöhemmin siirtää syrjään, kun lähtee koettamaan onneaan unelmatytön kanssa. Ehkä olenkin vain Unelmatytön korvike, vähän samaan tapaan kuin makeutusaine on sokerin korvikkeena. Ei se ole sokerin vertaista, mutta lievittää kitkeryyttä edes jonkin verran.

Ah, pidän niin kovin tosta makeutusaine-vertauksesta. Tuntuu tosi hölmöltä pitää jostain kohtaa niin erityisesti omassa tekstissä. Mutta aina kun on joku semmonen kohta mistä pitää paljon, se ajaa siihen intoon kirjoittaa, haluaa tehdä sellaisen samanlaisen helmen uudestaan.

Hymyilet unissasi. Pienet naururypyt kehystävät silmiäsi ja suusi lähistölle ilmaantuvat hennot hymykuopat. Mieleeni tulvahtaa oitis välähdyksiä yhteisistä hetkistämme, mutta entä jos hymyiletkin Unelmatytöllesi? Onkohan hän sinun omasi unimaailmassa?

Ens kerralla voisin ihan omaksi ilokseni laittaa jotain runoja ja sen semmosia tänne. kUn en nyt jaksa laittaa mitään "oikeaa". Tai sitten ehkä jotain uutta piirustelutuotantoa!

Täysi-ikäinen nainen

2011-03-13T12:04:00.006+02:00

Ja näin synttäreiden kunniaks tein kollaasin ihanista (ja vanhoista) valokuvista mitä miulla on. Mulle tuli tässä hetkessä vaan niin suuri ilo kaikista ihanista ihmisistä, että päätin tekaista tän ihan kunnianosoituksena ja kiitoksena niille ihmisille, kun ne on mua taas jaksanu yhden ikävuoden lisää, tai ovat muuten vaan tehneet semmosen ihanan jäljen/muiston mulle

:> ♥

Elämä on nyt!

2011-03-10T21:16:00.005+02:00

Näin synttäriviikkona oon huomannu, miten mun itsetunto on suorastaan kukkinut. Musta on aamulla kouluun lähtiessäni tuntunut jopa nätiltä, ja MP huomauttikin mulle miten mä kuulemma oon "sädehtiny". Se piristi hirmusti mieltä ja anto itsevarmuutta lisää. Mäkin kun vaan osaisin hyödyntää ulkonäköni hyviä puolia, niin voisin hämätä muita ja olla ihan söötti. Aika ovela suunnitelma tääkin.

En tiedä mikä tässä viikossa sitten on. Aamulla on tuntunut naiselta, niin oon jaksanu yrittää ees jotain. Oon myös kiinnittäny huomiota mun asenteeseen ja koettanu olla oma iloinen itseni. Pistin myös merkille, että silloin päivät on huomattavasti kivempia, kun koetan saada iloa joka asiasta puserrettua edes vähän! Oh, aika hienoa, vaikka itse sanonkin!

Synttärit siis kolkuttelee ovella ja huomenna juhlistan niitä miespuolikas söpöyden kanssa. Söpöilyä vielä sen verran lisää, että vuosipäivä tulee, ja mulle se on jotenki iso asia. Kaikki mitä oon pelänny ja hermoillu on osoittautunu turhaks huoleks. Toivonkin etten murehtis etukäteen mitään, enkä aina ottais niin suuria palkokasveja nenään ihan pikkuasioista. Niin ja kyyneltulva vois oikeesti hellittää tän ilosuuden keskellä.
Lauantaina tyttöjenilta, joka on tavallaan mun synttärijuhlaa myös. Pelottaa vaa etten ehk ehi leipoo mitää ihanille tyttösilleni, vaik tarvis oikeestaan! (Ja nytkin mä "siivoan" vieraita varten). On niin kiva päästä viettää aikaa ihanien ystävien kanssa! Ne on semmonen kantava voima, vaik en aina ehk sano sitä niin juhlallisesti ja selvästi ja joka päivä. Tarvis ehk petrata tässäki asias..

PS. Kuvisdiplomityö on vihdoin päässy alkuun. Ja se alku tuntuu tosi hyvältä, oon ihan täpinöissäni siitä työstä ja sen tekemisestä, vaikka maalaaminen ei ookkaan mun vahva laji yhtään! Mut nyt oon päättäny pistää parastani! ♥

Hei beibi, ootsä terapian tarpeessa?

2011-03-06T23:06:00.004+02:00

Juuri nyt, tässä hetkessä, tajusin miten äkänen ja kiukkunen oon viime aikoina ollu. Onhan siitä ollu vähän sanomistakin, kuten LK:n huomautus et kuljen nykyää aina sen näkösenä et vituttais. Mä huomasin jopa hiukan haastavani riitaa ja itkeväni taas ihan tyhmistäkin asioista.

Yllättävää kyllä, mä luulen että se on taas stressiä. Talvistressi. Se on nimitys tälle kaikelle "pahalle" ololle, joka on mut vallannut. Mä kiukuttelen ja ärhentelen, nukun liian vähän, haastan jopa välillä riitaa, kun huomaan mahiksen sellaseen. Mua ei kiinnosta, haluisin taas nukkuu ja taiteilla ja kelluu jossain tyhjiössä. Mussa on joku ihme kapinahenki, joka vaan haluaa kinata vastaan. Ihan kuin mä vaatisin jonkinlaista kunnioitusta mua kohtaan. En ees ite tajua nykyään mun käyttäytymistä. Toivottavasti se menis ohi kun kevät ja kesä saapuis. En halua olla itsekäs ja ilkeä hirviö. Toivottavasti aurinko hävittäis tän inhottavuuden.

Sairaana on hyvä huudella

2011-03-05T17:49:00.002+02:00

Joo, taas näyttää siltä ettei hyvältä näytä. Eli pää täys räkää ja olo on sen mukanen. Onneksi kuumetta ei esiinny tässä likassa (ainakaan vielä), joten pysyn sentään ihan pystyssä. Koko päivä on menny lorvaillessa ja niistäessä nenää. Yöllä oksetti niin paljon että oli pakko juoda kylmää vettä ja hengiteltävä ihan rauhaksiin vaan. Eikös olekin mukavaa, kun puran sairasteluni blogiin, josta jotkut satunnaiset lukijat sitten joutuvatkin ne lukaisemaan? Nam.

Voih, EP sai synttäriensä ohessa hommattua itelleen tatuoinnin. Kateushan siinä heräsi, kun itsekin moisen haluaisin. Tosin mie haluaisin vaan semmosen pienen niskaan. Eräät äidit ja poikaystävät eivät vaan tykkäisi tatuointi-ideasta. Mutta jos se olis niskassa niin eihän sitä edes paljoa tarvis katella.

Plyyh, tarvis siivota huone, mutta sairastelu on varsin hyvä tekosyy laiskotella siitäkin hommasta. Kattoo nyt jos vaikka huomenna sitten..

Wirkistynyt(kö?)

2011-02-28T21:44:00.005+02:00

Virallinen wirkistyspäivä on ohi, ja osas olla hauskaa. Pariin kertaan hiukan harmitti se "missäs sun poikaystävä on?" -kysely, mutta sitten rentouduin ja päätin pitää hauskaa. Ilta oli sangen onnistunut, nauratti ja hymyilytti, ja voi kun muutama ihminen sanoi miulle kauniisti. Se piristi hurjasti ja antoi oikein yleistä puhtia arkieloon.

Tavallaan tuli huomattua miten hauskaa porukkaa me ollaankaan. Koulussa ehkä vaikutetaan joltain sulkeutuneilta yrmyiltä, mutta tossa samassa tilassa kaikki osas olla keskenään. Mä alan suorastaan viihtyä hyvin meidän vuosikurssilaisten kanssa. Olihan siellä tietty niitäkin, jotka ei oikeestaan oo meidän koulussa toka vuosikurssia, mutta silti nekin oli hienoa porukkaa. Kiva ilta ja ihmiset.

Erityisesti mua piristi mm. se, että eräs tyttönen pyysi yhtä aiempaa juttua tosi nätisti anteeks. Mä jotenkin sulin siitä koko anteekspyynnöstä ja jotenkin oikein tulvahti mieleen kaikki kiva mitä yhdessäkin ollaan koettu. Kaikki ilot ja surut sun muut, yhteiset asiat. Me ollaan myös tunnettu niin pitkään, että musta on hienoa miten lopulta me osataan puhua asioista. Se teki illasta jotenkin niin hienon.

Varjopuolena on vain pienoinen ikävä. Maur.

Eikä siinä vielä kaikki!

2011-02-22T21:02:00.005+02:00

Edellinen blogiteksti ei riittänyt, sillä nyt sisälläni heräsi mielipiteenpoikanen, nimittäin tästä Timo Soini -hössötyksestä.

http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011022213190880_vl.shtml

Ensinnäkin tää kaikkien kohu siitä, miten hieno mies tää Soini on, johtuu pääosin varmasti siitä "ei ulkomaista työvoimaa Suomeen". Tätäkin asiaa tuntuu kannattavan juurikin ne henkilöt, jotka ei tajua, että Suomen ulkomaisessa työvoimassa ei ole loppujen lopuksi kyse mistään valtavista luvuista. Henkilökohtasesti olen ihan sitä mieltä, että osa noista Soinin jutuista on ihan vaan ääntenkalastelua. Kyllä mäkin olen joistain harvoista asioista samaa mieltä, mutta jotkut menee jo hiukkasen yli.

Abortin kieltäminen? Naisena puolustan ehdottomasti sitä käsitystä, että minulla on oikeus päättää omasta kehostani. Ja etenkin siitä, pullautanko sieltä lapsen ulos vai en. Uskonkin, että hra Soinin on sitä testosteronihuuruissaan hankala ymmärtää, kun itse ei tule luultavasti koskaan puskemaan sitä lasta ulos itsestään. Lisäksi aborttiin liittyy niin paljon kaikkea muutakin. Lapsia ei pidä maailmaan turhaan tuoda, etenkin jos lapsi ei ole toivottu, tai vanhemmat/vanhempi eivät siitä pysty huolehtimaan!

Lisäksi miusta on erittäin huolestuttavaa, että vanhuksien hoitoa tulisi siirtää enemmän omien sukulaisten harteille. Onhan se ehkä karua ja kylmää laittaa vanhusta hoitokotiin, mutta sehän on ihan omasta navasta kiinni, että kuinka usein omia sukulaisiaan käy katsomassa, ja kuinka lämpimästi niitä siteitä vaalii! Kaikilla ei ole aikaa ja resursseja ym. hoitaa vanhuksia. Myös huonot perhesuhteet voivat vaikeuttaa tätä kaikkea.

Ja hra Soini saisi luvan miettiä sitä ympäristöäkin armaan ydinvoimansa ohessa! Ympäristöystävällisemmät vaihtoehdot energianhankinnassa ovat avain maapallon olojen säilyttämisessä. Jos kaikki ovat sitä mieltä, että ympäristöstä viis ja oma elintaso (=napa) on tärkein, niin mielestäni saa välillä miettiä muitakin. Ihminen ei ole ainoa, joka tarvitsee suojelua!

Kirjoittaisin jopa enemmän, mutta ehkä tässäkin on riittävästi asiaa, joka toivottavasti saa edes yhden tai useammankin lukijan ajattelemaan.

Turha ja vielä turhempi

2011-02-22T18:55:00.004+02:00

Nyt on sitten tämä huikea bile-elämä eletty ja on aika siirtyä tylsän kouluarjen pariin. Eipäs sittenkään, vuosikurssimme päätti jatkaa railakasta juhlintaa ja jatkaa jatkojakin vielä myöhemmin. Tarkoituksemme on puhtaasti pistää paremmaksi kuin armaat abimme (ehe ehe) ;)

Hei tänään on ollu vakava ja outo päivä. On ollu paljon vakavaa keskustelua ja jossittelua ja sen semmosta. Lisäks vakavat aatokset mun kavereiden huippusuuresta määrästä ei oikein oo piristäny. En vaan voi mitään sille inhottavalle tunteelle, että musta ei pidetä ja mua ei haluta mihinkään. On onneks kivojakin poikkeuksia, mutta kun kuulee muiden bilekemusuunnitelmista (mihin sua ei oo kutsuttu) niin saattaa se paikoin latistaa perusfiilistä. Plus se, että tiiät niiden päivittäin kohtaamiesi ihmisten jauhavan jaskaa aina välillä selkäsi takana. Ja jotenki tunnet niiden semmosen inhottavan katseen. No joo, ehkä menee jo vainoharhasuudeks.

Kuitenkin yks mun ilonaihe oli tänään ihan hölmö. Sain jotenki tosi paljon juttua aikaan yhen ystäväni kaa. Se oli kauheen lämmittävä tunne! Toinen ilonaihe on kynsien lakkailu. Oon innostunu vanhojen tanssien myötä (tehtii hienot juhlalakat) semmosest pienest näpertelystä.

ps. Näin viikonloppuna telkkarissa maailman suloisimman vauvan! Omituista, koska en oo ennen oikein osannu pitää vauvoja sulosina tai kauniina tms. Mutta se oli kaunis vauva!

Pakollinen paniikkipostaus

2011-02-17T20:30:00.002+02:00

Joo, mitäpä olisivatkaan huomiset tanssit ilman kunnollista jännitys-postausta blogiin! Tosiaan oon ihan täpinöissäni, mekko on niin ihana, että en vaan malta odottaa että pääsen sujahtamaan siihen sisään huomenna! Äitin kanssa tehtiin tosi ihanat kynnet, tosin nyt varon koko ajan noita koristeita. Mua pelottaa hulluna freestylen askeleet ja wienervalssi ja tango. Tangoki kun muuttu, niin pelkään et sekoan sitten siellä juhlissaki!

Korkokengillä tanssiminen sujuu (pakollinen tuuletus tässä välissä) ja en sählää niiden kanssa. Ainoa mitä enää voin murehtia lisää on oma naama. Stressi ei tee hyvää iholle (mikä näkyy!) ja siks mulla onkin "anti-stress" kasvonaamio tälläkin hetkellä. Teen kaikkeni, että nassu jaksais olla huomenna ihana ja hohdokas! Ja minä myös.

ps. jonkun on pakko sanoa mua kauniiks edes kerran tai alan itkeä. En haluu et oisin stressannu ihan turhaan, jos kukaan ei ees vaivaudu kehasee mua :(

Make up makes U happy

2011-02-15T21:24:00.009+02:00

Tänään on ollu vaan stressiä ja vitutusta. Potkiaiset tuntuu ihan mission impossiblelta ja tuntuu et saa ravata edestakasin koko ajan. On suoranainen ihme, ettei mun korvista puhku jo savua kun ahistaa ja stressaa niin kovasti. Tuntuu ettei mitään oo saatu aikaan, vaikka ei me kyllä tumput suorinakaan olla seisoskeltu. Toivottavasti vaan kaikki menee hyvin, ja abit ois juhlatunnelmissa. Me tarvitaan hyvää asennetta sinne, ainakin mä tarvitsen, kun ahistaa itteäni niin paljon.
Päänsisäinen tunnelma rentoutui huomattavasti, kun äiti värjäs miun hiukset ja sitten rupateltii vanhojen meikistä ja kokeilin vähä jotain mistä tykkäisin. Plus oon saapastellu mun tanssikengissä ympäri taloa, että ne kuluis jalkaan mukavammiks.
Tekis mieli taas ihan pikkasen kokeilla vanhojen mekkoa, mutta en selvii siitä urakasta yksin. Enkä kyllä oikein kehtaakkaan sovitella sitä enää. Haluun häikäistä vielä ittenikin siinä ja jollain kummalla tavalla näyttää muille, että osaan olla viehättävä nainen. Oma naamahan siinä vaan sitten stressaakin eniten.

Helpottunut nauru

2011-02-09T19:21:00.004+02:00

No nyt se vanhojentanssimekko sitten saapui postissa! En heti päässy kotiin sitä availemaan, joten jännitti koko ajan ihan pirusti. Kun sitten pääs kotiin kokeilemaan sitä, koin hirmu suuren helpotuksen. Mekko meni päälle, se ei ollu lainkaan ruma ja mä pidin siitä. Vanhuksetkin kehu sitä, ja mulle tuli siitä vielä parempi mieli. Se oli just sellanen kun olin toivonutkin! Olisin viihtyny siinä vaikka koko illan, mutta jätän vähän uutuuden viehätystä sitten niihin tansseihinkin ;)

Käytöstavat dataillessakin

2011-02-08T10:26:00.006+02:00

Tämä olkoon ehkä syvällisin teksti ikinä elämäni aikana: Olen alkanut inhoamaan koulun atk-luokkaa. Miksikö? Siihen on onneksi monia syitä, jotka saan nyt jakaa blogissani.

Ensinnäkin inhoan sitä, miten ihmiset ahtautuvat tänne joka välitunnilla valtaamaan yhden koneen koko välitunnin (ja jopa ruokatunnin) ajaksi. En ole koneen käyttämistä vastaan, mutta on ahdistavaa etsiä konetta jokaisen kiven ja kannon alta, kun sille olisi oikeaa käyttöä. Myönnän itsekin sortuvani koneella jumittamiseen, mutta pyrin harrastamaan sitä pääasiallisesti kotona. Mikään ei stressaa ja ahdista sen enempää, kuin hetki jolloin tajuat ettet pääse koneelle tekemään jotain tärkeää, sen takia koska joku Yrjänä-Jooseppi haluaa pelata wowiaan rauhassa mahdollisimman pitkään. Lisäksi on turhaa viedä muilta koneilta tuolit vain sen takia, että haluat ihailla vieressä kun kaverisi ampuu toisen kaverin nettipelissä. Tuolien liikuttelun ymmärtää paljon paremmin ryhmätyötilanteissa, joissa ryhmän tulee pystyä kommunikoimaan työstään (ja kenties tehdä sitä yhdessäkin)

Toinen ärsyyntymiseni aihe on meluavat ihmiset atk-luokassa. Ymmärrän toki jos meluaminen on satunnaista ja vahingollista toisinaan, mutta kun se jatkuu aina kun olet atk-luokassa, se on häiritsevää. Mikään ei ärsytä enemmän kuin toistuvat alapääilmaukset, jotka ilmeisesti ovat tosi(peli)miehen merkki. Kiroilu on mielestäni muutenkin aivan liian korostettua tilanteissa, joissa se ei edes ole tarpeellista. Jos siellä kiekko.tk:ssa tulee nyt maali vastustajalle niin onko se kirosanarimpsun arvoinen? Luultavasti siitäkin pettymyksestä selviää.

Myös kuulokkeiden käyttäminen on sallittua, jos tilassa on muitakin. Joskus harvoin koulutyötä tehdessään olisi ihana keskittyä, eikä joutua kuuntelemaan naapurikoneella istuvan lempparimusiikkia, joka sopivasti sattuu olemaan omaa inhokkiasi.

Onneksi sentään neropatit ovat lopettaneet näppäimistöjen sabotoimisen muiden käyttäjien "iloksi". Jotain kehitystäkin siis tapahtunut.

Tänään laulattanut

2011-01-31T23:44:00.011+02:00

Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa
Kaikki on niin hyvin että ihan naurattaa
Silloin tuntuu että rukouskin siivet saa
Taivaan Isän luokse kiitoslaulu kohoaa

Rukous on silta luokse Jumalan
Rukous on polku luokse auttajan
Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen
Rukous tuo rauhan sydämeen

Joskus synkkä pelko hiljaa hiipii sydämeen
Moni kantaa huoliansa aivan yksikseen
Pimeyden läpi kulkee rukouksen tie
Älä yksin pelkää, huolet Jumalalle vie

Rukous on silta luokse Jumalan
Rukous on polku luokse auttajan
Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen
Rukous tuo rauhan sydämeen

Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla
Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja
Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin
Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin

Henkinen valmistautuminen

2011-01-29T00:11:00.004+02:00

Mussa on nyt stressiä ja jännitystä ja iloa. Tänään (ja luultavasti myös huomenna) on olo että ihmiset on ihania, ja niiden seura on ihanaa.

Meillä oli tänään SR, AP ja minä -ilta. Me pelattii wiitä, meikattiin SR:ää (se on oikeesti hirmuhankalaa!), katottii leffoja ja mussutettii suklaakakkua! Kaiken kukkuraks AP oli viel niin ihana, että jakso heittää mutkin kotiin asti, tänne peräkylän perukoille.

Rohkaistun henkisesti tänään, ja pyysin yhtä ystävää kaveeramaan koeviikon jälkeen. Kun lupasin uutena vuotena itelleni, että nyt perskules syvennän suhdettani tähän tärkeään ihmiseen! Ja nyt päätin, että ainakin kysyn jos se olis miun kaa. Jostain syystä mä suhtaudun asiaan kuin ne olis treffit. Jännittää hirveesti jo etukätee ja toivon ettei se pitäis mua ihan pöllönä. Jostain syystä tää on nyt mulle tärkeä asia, mikä pitää saada korjattua kuntoon.

Mä alotin taas ajattelemaan, että maaliskuussa musta tulee "aikuinen". Mutta mua hiukan pelottaa se vastuu ja kaikki. Pitäis tehdä (ja etenkin osata tehdä) asioita itse. Pitäis lakata hokemasta "joojoo" ja pistämästä kaikkea teini-iän ja nuoruuden piikkiin. Pitäis vaan yhtäkkiä olla pää kylmänä ja aikuisten maailmassa.

Kamala ahdistus omasta saamattomuudesta. Mä en vaan osaa tarttua heti toimeen. Mutta just tämmönen kirjottaminen inspiroi jopa niinkin paljon tästä laiskuuden alhosta, että taidanpa tehdä enkun portfoliota. Ja kuunnella Madonnaa.

Taiteellisen kehitykseni avautuminen

2011-01-20T23:10:00.004+02:00

KLIKKAA SUUREMMAKSI, NÄYTTÄÄ PAREMMALTA

Todellakin rehentelen nyt hiukan, kun pitkästä aikaa tuntuu että mä oikeasti alan kehittyä. Ehkä mussa tosiaan on taiteellista puolta sen verran, että tästä tulis ihan kunnianhimoista harrastusta ja rentoutusta arjen keskelle. Mä olen innostunut aivan tajuttomasti, kun oon huomannu, miten paljon jokapäiväinen piirtäminen kehittää mua. Mä olen jotenkin lähtenyt ihan uusille urille ja alkanu pikkuhiljaa lähestyä sitä omaa tyyliä, jonka mä haluankin saada.

Väritystyö siis kyseessä, alkuperäinen kuva on tuo mustavalkoinen värityskuva. Itse olen värittänyt, ja käyttänyt välineenä Wacomiani ja Gimp 2.6 :a. Ja kerrankin olen ylpeä jäljestäni (okei, toi päivänvarjo on mitä on, mutta mä keskityinkin Mulaniin, valoon ja varjoihin), vaikka en mikään huippuvärittäjä olekaan. Tämmöset väritystehtävät on itseasiassa ihan hirmukehittäviä, etenkin mulle, jolla on vaikeuksia valon ja varjojen kanssa.

Mä pitkästä aikaa huomaan, että ehkä mun haaveet omasta sarjakuvasta ym. ei olekaan niin kaukana kun oon aina luullu. Mä ehkä etenen sit vaan askeleittain. Seuraava askel ois tosiaan ne valot ja varjot, laskokset ja rypyt, materiaalit, kädet ja jalat kunnollisiks sekä miehet ja miesten anatomia. Mulla on paha tapa piirtää aina vaan naisia, mutta ehkä siitäkin pääsis irti. Mulla ois vielä siis paljon tehtävää, mutta toivottavasti pääsisin sitäkin seuraavaan askeleeseeni: kehtaisin laittaa töitä nettiin..

Ei mitään tärkeää

2010-12-21T17:56:00.004+02:00

Teen tylsyyteni ja sairasteluni kunniaks semmosen listan asioista, jotka saa mut tällä hetkellä hymyilemään tai muuten vaan saa mun laiskoja ajatuksia liikkeelle.

Jee, joulu tulee!
Rakastan sitä joulun tunnelmaa, kun on ihanaa punasta joka paikassa ja ihmiset on (tai ainakin kuuluisi olla) joulumielessään hyväntuulisia. On ihana väkertää läheisille lahjoja ja miettiä mitä ne niistä sanoo. Omat lahjat on bonus, mutta just tyttöjen kanssa tultiin siihen tulokseen, että nyt vaan ollaan siinä iässä kun ei oikein osaa toivoa mitään.
Kipeenäkin mua muistetaan!
On ollu tosi ihanaa kun SR ja miesmuhviainen on soitellu ja tekstannu jne. Ei oo ihan kuollu olo. Etenkin nyt kun oon hiukan parantumassa, niin piristyn entisestään siitä, että mua on muistettu.
Saan joululahjaks unelmamekkoni!
Kuolasin sitä ties kuinka pitkään, ja jos se vaan ehtis (kunpakunpakunpa) tammikuun lopussa tänne niin olisin superiloinen! Vaikka se onkin mun joululahja, oon tosi ilonen että saan ees yhden päiväni prinsessana (ehkä).
Mun inspiraatio kukkii!
Tuntuu että mä kehityn pikkuhiljaa, etenkin nyt kun piirrän melkein päivittäin. Vielä jonain päivänä mä kehtaan laittaa töitäni deviantart.com:iin! Beware!

"Facebook yhä useamman avioeron taustalla"

2010-12-10T11:27:00.004+02:00

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010120512812993_lz.shtml

Pahoittelen jo etukäteen pitkää tekstiä, mutta nyt tuntui irtoavan asiaa. Oheisessa linkissä on brittitutkimuksen tuloksia avioliittojen ja Facebookin käsi kädessä kulkemisesta. Kuulemma Facebook on monen avioeron taustalla, sillä n. 66% avioeroon vaadittavista todisteista on löytynyt Facebookista. Kontakteja entisiin heiloihin ja kanssakäymistä muiden kuin oman kumppanin kanssa, sekä seksuaalista provosointia netin kautta.

Nyt on kyllä pakko sanoa, että anteeksi kuinka? Jos avioliitto perustuu sille, mitä Facebookissa lukee, niin aika hataralla pohjalla on sekin "rakkaus". Avioliitossa kuuluu kohdata ylä- ja alamäkiä sen oman puolison kanssa, eikä luovuttaa heti ensimmäisen probleeman kanssa. Avioliitto ja elämän jakaminen toisen kanssa vaativat työtä, enkä voi kylliksi alleviivata sanaa työtä, jotta liitto onnistuisi pitkällä aikavälillä.

Miksi avioliittoa pidetään niin itsestäänselvyytenä? Jos toinen heittää sukan lattialle, niin jaaha, meidän kemiat ei toimikaan! Se on nyt ero edessä! Pointtini on, että täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Kaikki ovat yhtä epätäydellisiä ja tekevät virheitä elämässään. Miksi jokaisen pikku töyssyn kanssa pitäisi heti luovuttaa? Ihmisen pitäisi tehdä töitä asioiden eteen. Onnellinen parisuhde vaatii aikaa, ymmärrystä ynnä muuta mukavaa, mutta myös työtä. Aina ei voi olla pelkkää juhlaa ja ruusuilla tanssimista, vaikka kaikki ihmiset tuntuvat nykyään olettavankin niin. Aivan kuin parisuhteessa, niinkuin ihmissuhteissa yleensä, ei kuuluisi olla lainkaan vaikeita aikoja tai yhtään ongelmia. On vain normaalia, että elämässä on vastoinkäymisiä, niin arkipäiväisissä askareissa kuin ihmissuhteissa.

Samalla tapaa ihmisten tulisi nostaa rimaa avioliiton solmimiseen. Jos Facebook (siis c'mon, FACEBOOK) voi romuttaa koko harkitun ja suunnitellun ihmissuhteen ja rakkauden, on oikeasti syytä katsoa omaan ja kultamurun napaan ja miettiä, kuuluuko meidän jatkaa yhdessä tätä taivalta, ja miettiä kannattaako mennä ylipäänsä naimisiin jos jokainen pikkuasia (josta ei tietenkään voi puhua kasvotusten kuin aikuiset ja miettiä mahdollisia ratkaisuja) horjuttaa aina ja jatkuvasti.

Ehkä nykyiset elokuvat, tv-sarjat sun muu soopa antavat kuvan että rakkaus on helppoa? Tai sitten eivät. En muista katsoneeni ainuttakaan elokuvaa tai sarjaa, jossa rakkaus olisi mahdollisimman símppeliä ja jatkuvaa ilonpitoa. Ihmisten tulisi yksinkertaisesti miettiä syitään mennä naimisiin ja käydä heti läpi asiat jotka voivat kiristää välejä. Ei pidä asettaa aina omia halujaan ja ajatuksiaan kumppanin toiveille ja ajatuksille. Liitto vaatii kompromisseja ja neuvotteluja. Avioliitto on kuitenkin kahden ihmisen liitto, joten pitäisi välillä unohtaa se minäminäminä-muoto. Avioliitossa puhutaan kuitenkin meistä.

Pikkujoulua ja itsenäisyyspäivää

2010-12-06T21:55:00.005+02:00

Perjantaina otin osaa varmaan yksiin kivoimpiin pikkujouluihin ikänä. Meitä oli aika runsas sakki, mutta ilokseni totesin, ettei joukkoon ollut pesiytynyt yhtäkään munapäätä tai muuten vaan ärsyttävää tapausta. Päinvastoin, kaikki oli tosi mukavia ja kivoja.

Meillä oli varmaan tonni syötävää, koska me SR:n kanssa tehtiin joulutorttuja, sit oli muuten vaa pipareita, glögiä, sipsiä, limsaa.. jne. Huomas et alkuahminnan jälkee kukaa ei jaksanu tehä muutaku vaan löhötä. Illan loppupuolella vaihdeltiin pikkujoululahjoja, jotka jakoikin itse Joulumuori, koska Pukki oli kuulemma estynyt. Joulumuori oli jokseenkin miehekkään oloinen, eikä viipynyt kauaa, mutta eihän se haitannut. Upeat lahjat olivat siitä 2 euron tienoilta, joten kaikki olivat tietysti laatulahjoja. Itse sain lasikupon, vihkosen ja lyijykynän. Tosin kynä joutui teille tietämättömille, koska joku ilmeisesti lainas sitä. Angst.

Sunnuntaina siirryin miehenpuolikkaalle. Jotenkin oli hassua huomata, että mulla on täysi-ikäinen poikaystävä, joka haki mua autolla pihasta, ihanku jossain jenkkileffassa. Mä olin harvinaisen väsyny koko illan ja puolikas ylipuhuikin mut nukahtamaan meikit päässä sen viereen. Me oikeastaan löhöttiin koko itsenäisyyspäivä, mutta joskus on vaan kiva makoilla sängyllä ja höpöttää turhista.

Mun itsenäisyyspäivä kruunautuu vielä kunnon puusaunaan, jonka lämmitin ite. Valitettavasti mulla on paha tapa lauleskella yksin saunassa, se akustiikka on niin ihana laulamiseen. Lisäks siellä saa yksityisyyttä, niin kukaan tuskin tulee pahemmin kuuntelemaankaan, hihi. Mutta nyt suloisten löylyjen luo ♥

Pikselimössöys

2010-11-29T23:55:00.004+02:00

Joo no miusta se on parempi ilman tätä mössöytymistä. Leikittelin Gimp 2.6 (siinä vasta paljonkin leikittelemistä.. not) ja kello on sata ja pitäis olla jo unissa.

Paas läjäyttäen kahveeta

2010-11-24T22:45:00.004+02:00

Upea otsikko viittaa meidän perheessä käytettyyn sanontaan. Tämmönen kahvinhuuruinen blogialku johtuu ihan siitä syystä, että voin ylpeänä ilmoittaa maistaneeni cappuccinoa ja cafe lattea! Tää on kuulkaas niin iso asia, että siitä oli vaan aivan pakko tehdä merkintä. Ehkä mä sitten vaan raiskasin molemmat juomat, kun lisäsin niihin sokeria ja latteen viel maitoakin, mut siten niist tuli parempia. En osaa juoda kahvia mustana, en vaan pysty.

Oli mulla kyllä muutakin sydämelläni. Kuten jatkuva ahdistus sarjakuvablogista, jonka haluaisin niin kovasti alottaa. Aina kun tekis niin hirmusti mieli alottaa sarjakuvablogi, tajuan et on noin miljoona parempaa piirtäjää. Lisäks en jaksais tehdä sarjakuvablogia, jos sitä ei edes lukis kukaan muu kuin vaan mun vakiotutut. Huoh, itsevarmuus omiin taitoihin on aina niin huippuluokkaa, että joskus ihan hävettää. Ainahan sitä pitäis nostaa päänsä ja antaa muiden ajatella mitä lystäävät. Mutta mä en vaan oo sellanen ihminen. En osaa olla, paitsi satunnaisten puuskien yllättäessä. Voi kun itsevarmuuttakin vois ryystää kupillisen aamulla! ♥

Pretty woman

2010-11-18T20:59:00.006+02:00

Mä olen nyt miettinyt omaa naiseuttani ja naisellisuuttani tänään. Mä ihan sydämeni pohjasta haluaisin käyttää mekkoja ja hameita, mutta musta tuntuu ettei mulla ole mitään kivoja. Haluaisin jotain ihan yksinkertaista (mielellään punaista tai mustaa), koska niitä vois sitten yhdistellä oman mielen mukaan. Lisäks ne sais mielellään olla hiukan korkeavyötäröisempiä, koska mun mielestä ne ei jotenkin istu mulle, jos se hameosa alkaa vasta lanteilta.

Samaten mun haavenani olis kunnon korkokengät. Mulla on nua yhdet tuolla kaapissa häpeämässä, kun en niillä osaa edes kävellä. Aina salaa mä kaivan ne esiin ja seisoskelen ja kävelen niillä pari askelta. Sitten mä taas tajuan miten en osaa kävellä niillä ja miten tyhmältä näyttäisin niiden kanssa koulussa. Kunnon korot tekis jalkojen linjoista kauniit ja antais mukavasti lisäryhtiä mun huonoille jaloille (joista äitikin aina mainitsee).

Muutenkin olis ihanaa viedä omaa tyyliä semmoseen hiukan rokahtavaan, mutta silti naiselliseen tyyliin. Yksinkertaista, mutta leikittelevää. Aina joku kirkas väri päätähtenä kokonaisuudessa.

Oon hurahtanu tummaan siniseen, musta tuntuu etten hyväksy mun uusiin vaatteisiin muita värejä kun tummaa sinistä. Se on aivan mahtava väri ja siinä tuntee ittensä jotenki niin naiselliseks.

Tietysti myös uus hiustyyli olis aivan ihana ihme elämään. En vaan jotenki tiedä millaset hiukset mun kasvojen muotoon sopii. Tuntuu että mulla on niin pyöreät kasvot, että näyttää tyhmältä. Tosin vakaasti oon päättäny, että pakkohan näitä on kerrostettuina pitää, muuten menee järki. Tavalliset tasapituiset hiukset olis aivan liian tylsät ja ilmeettömät. Ei, kyllä mun sisimpäni ja elämäni vaatii kerrostetun peruukin.

Oon myös harkinnu semmosta "lätkätukkaa", niin kuin SR sitä nimittää. Siinä olis pitkä, ohuempi takatukka ja päälaelta pörrötetymmät hiukset. Sitten vielä söötit naisten pulisongit tohon korvien eteen ja tadaam. Tosin pulisonkeja epäilen, koska SR:llä on myös oma pulisonkinsa, enkä haluais olla mikään tyylivaras tai ideanyysäri.

Tulinen ja herkkä taiteilijasielu

2010-11-17T19:18:00.003+02:00

Mussa on nyt viime päivinä heränny aivan uusi palo kaikennäköseen taiteiluun. Mä yllätin itseni jopa maalamasta peiteväreillä, mikä on itselleni ihan uutta. Mä en koskaan maalaa vapaasta tahdosta ja vieläpä jotain oikeaa työtä. Mutta tällä kertaa maalasin. Voisin toki aina parannella sitä, se ehkä on mun toinen pelko maalaamisessa. En vaan osaa alottaa maalaamista, kun pelottaa että nonniin, nythän se on jo pilalla kun tulee väärää sävyä tuohon ja tähän. Mutta ehkä tässä oikeasti kehittyis, jos alkaisin jopa harjotella. Ois nimittäin siistiä osata maalata.

Luonnoksia ja Disney-hahmotteluja oon tehny nyt ihan valtavasti. Mä niin kovasti haluan kehittää omaa tyyliäni kohti klassisia Disney-taiteiluja. Jos ensin hallitsen sen taidon, voin lähteä siitä kehittämään taas omaa tyyliäni. On ahdistavaa, kun tykkään piirtää ja sitten tuntuu ettei mulla ole omaa piirustustyyliä. Kaikilla suurilla taiteilijoilla on sellanen tyyli, että siitä tietää varmasti kenen se on. Ahdistaa olla vielä aloittelijan tasolla. Mutta mä luulen, että ehkäpä iän ja kokemuksen myötä ne taidot tosiaan kehittyis.

Mulla on ollu nyt loputon into kirjoittaa. Haluaisin tehdä vaikuttavia tekstejä ja koskettavia tarinoita. Yks mun haave olisikin joskus olla kirjailija. Ja taiteilutaidoillani voisin itse tekaista kannetkin kirjoihin. Toivottavasti. Mutta nää on taas näitä taivaanrannanmaalari-ammatteja. Tietysti mä haluaisin näyttelijäksikin. Toiveammatteja vaan on liikaa.

Ei mulla kyllä mitään oikeaa syytä ollu kirjottaa, kunhan halusin ruokkia inspiraatiotani, että tarttuisin taas kynään ja pensseleihin. Ja niin mä taidankin nyt tehdä :)

Ei ärsytä, ei!

2010-11-08T11:28:00.004+02:00

Mikä nyt päällimmäisenä on mielessä, niin omat vanhat. Mekkoa ei ole vielä hankittu, vaikka erästä tiettyä oonkin käyny kuolaamassa netissä. Vahinko, että äitin ja mun käsitys mekon hinnasta ei oikein kohtaa (mun ihastelema mekko on vieläpä edullinen!).

Kävin vieläpä eilen mekkometsästysretkellä SR:n kanssa, mutta mekkopuljujen omistajilla on aivan väärä käsitys ajasta, tai sitten ihan vaan piruuttaan päättivät (molemmat kauppaehdokkaat) sulkeutua puoli tuntia ennen varsinaista sulkemisaikaa. Tuntui ihan riittävän ärsyttävältä kyllä!

Joten näillä näkymin mekkoa ei vielä ole, vaikka ajatuksissani mulla on ainakin se ihana mekko netistä. Tarvii viel katella mekkomarkkinoita, kun vaan koulukin loppuis joskus aikaisemmin ku neljältä ni ehtis sopivasti ajoissa <3

Chip & Dale

2010-11-01T18:41:00.003+02:00

Syysloma on nyt sitten ohi ja pakko palata arkeen ja raatamiseen. Loma oli kuitenkin ihan rentouttava, kun sai heittää stressin ja huolet nurkkaan ja nauttia hetkestä.

Loman ehdoton ykkösjuttu oli Helsingin oravat. Kävin viikonloppureissulla miehenpuolikkaan & miehenpuolikkaan sukulaisten kanssa. Paluupäivänä käytiin Hietaniemen hautausmaalla, mikä vilisi suloisia (ja kerjäämiselle persoja!) kurreja. Harvinaisen kesyt pörröhännät tuli melkeinpä syömään kädestä (jos ruokaa olis ollu tarjolla). Syöpöttelevä orava oli niin sulonen näky, että olis oikeasti tosi mahtavaa päästä ruokkimaan niitä ihan kädeltä. Pähkinät messiin ja laastaria, jos ne vaikka puree.

Oli siinä Helsingin retkessä muutakin kun oravia! Hotellissa oli ihana kylpyamme ja vaahtosaippuaa! Pääsin ihan kunnon vaahtokylpyyn lilluttelemaan itteäni. Illalla käytiin ravintolassa syömässä, ja sain kunnon currykanaa. Yllättävää kyllä, aterian kastikkeen kanssa jopa parsakaali oli hyvää! Jälkiruoaksi maiskuteltiin italialaista jäätelöä ja illan kruunas oleilu miehenpuolikkaan kainalossa ja Batman Begins -elokuvan tapittaminen. Ja mikään ei kyllä voita hotellin pehmosia ja sileitä lakanoita ja pehmeää sänkyä! Ainoa mikä yöunia sit häiritsikin, oli vastapäinen baari, jonka edestä kuulu aika kovaäänistä keskustelua. Mut kaipa olin sit kauheen väsyny tai muuten vaan nukuin kun tukki.

Pitkää tilitystä homoliitoista

2010-10-16T14:34:00.005+03:00

Tämä Ylen homoiltama juttu, joka on pullistunut nyt ihan överimittoihin. Ihmiset valittavat homovastaisuudesta kirkossa, mutta mielestäni kirkolla on omat perusteensa. Ihmiset ovat maallistuneet aivan liiaksi kirkosta. Mitä oikeutta meillä siis on vaatia kirkkoa muuttamaan oppejaan? Ymmärrän, että Raamattu on toki vanha kirja, ja heijastaa siksi myös aikansa käsityksiä. Silti en tajua, mikä into kaikilla on edes päästä kirkkohäihin, kun koko usko ei näytä kiinnostavan lainkaan. Ihmiset vinkuvat tasa-arvoa homoseksuaaleille, mutta mielestäni tasa-arvoa ei ole se, että pyritään saada kirkon omat opit pyörtymään nykymaailman edessä. Onko tasa-arvoa, että uskovan ihmisen yhteisöä sorkitaan ja kirkon ajatuksia haukutaan ja nälvitään lähes koko kansan piirissä? Ihmiset tuomitsevat asioita liian konservatiivisiksi ja uskonnollisiksi, tietämättä näistä kyseisistä asioista halaistua sanaa. Miksei maistraatti riitä? Homoseksuaalit usein painottavat sitä, että heidän rakkautensa ei ole heterorakkautta kummoisempaa. Jos kerran kyse on vain kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, niin miksi kirkko on sekoitettava siihen. Mielestäni kirkossa solmittu avioliitto solmitaan juuri sen tähden, että se tehtäisiin Jumalan kasvojen edessä. Se on pyhä liitto Jumalan edessä, eikä vain valkoinen puku ja hyvä akustiikka. Kuka tahansa kohtaa jonkinmoista syrjintää elämänsä aikana, mutta ei kaikkea voi tasa-arvoistaa samalle viivalle joka suhteessa. Minä uskon että homous on ihmisen oma valinta, ja en usko että kirkon tulee vaihtaa kantaansa ihmisten valintojen tähden. Taannoisessa tutkimuksessa oli juttua, ettei homoksi synnytä, ja olen itsekin samaa mieltä. En edes usko biseksuaaleihin, mielestäni se on vain takaoven avoinna pitämistä.

- Olen pohjattoman kyllästynyt näihin kirkaskatseisiin pähkähulluihin, jotka perustelevat nyky-yhteiskuntaa koskevia kannanottojaan parin tuhannen vuoden takaisen kirjan asenteilla. Se on syvästi moraalitonta ja häpeällistä. Sen kivijalkana ei ole lähimmäisenrakkaus, vaan ihmisviha. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien sortamista voi yrittää oikeuttaa myös muilla vanhoilla kirjoituksilla, ellei Raamattu satu miellyttämään, Tervo kirjoittaa.

No niin, ja nyt pääsenkin asiassani Tervon kimppuun. Herra Tervo saisi mielestäni ajatella, että jos homoseksuaalit perustelevat kantaansa tunteillaan, niin miksei uskova yhteisö voi perustella omaa asiaansa omilla tunteillaan? Raamattuun sisältyy mös paljon tunteita, ja sen vaikutus ihmisten tunteisiin on suuri. Uskoon kuuluu paljonkin tunteita, ja en itse ainakaan ole sen kannalla, että kirkon pitäisi pyrkiä vain miellyttämään nyky-yhteiskuntaa. Emmehän me uskalla sorkkia muitakaan uskontoja, ettemme vain loukkaisi ketään.

Arvon neropatteja voisi myös valistaa siinä, mitä tasa-arvolaki sanoo asiasta. Vuonna 1995 tehdyn tasa-arvolain mukaan "Tasa-arvolaki ei koske kirkon ja muiden järjestöjen uskonnollista toimintaa". Luulisi jopa hra Tervon osaavan lukea tämän kohdan niin selkeästi, että saisi pari kaipaamaansa vastausta mietteisiinsä. Mielestäni jo yksin tämä on täysin pätevä oikeutus sille, miksi kirkon ei yksinkertaisesti tarvitse sallia homoliittoja kirkon piirissä.

Jos lähdemme ajattelemaan asioita hra Tervon näkökannasta, niin miksi meidän pitäisi pitää murhaakaan paheksuttavana? Senkö takia kun aina on ajateltu niin? Joo, se on kyllä aika vanha käsitys, pitäisihän sitäkin voida venyttää. Jos aina lähdetään siirtelemään raja-aitoja, ei meillä kohta enää ole rajoja. Ja mitä tulee ihmisvihaan, niin päinvastoin. Jos joku sortuisi edes pienen hetken selailemaan Raamatusta muutakin kuin "epä"kohtia ja klassisia sananparsia ym. voisi huomata siellä paljonkin rakkautta lähimmäistään kohtaan. Puollan tässä sitä, että näet lukemassasi sen mitä haluat nähdä.

Lisäksi uskovana ihmisenä sanon, että koen kyllä syrjintää ajatusteni tähden. Vain sen takia, että en puolla homoliittoja, olen ihmisten takia ahdasmielinen ja minua ei edes kuunnella usein loppuun. Minulla ei ole homoja vastaan mitään, kukin eläköön kuten valitsee. Homoliitot eivät nyt pääasiassa ole ärsyyntymiseni kohde, vaan ihmisten asenne, että kirkon asioihin tulee puuttua ja sen oppeja ja aatteita muokata ihmisen mielelle sopivaksi.

(Jahka tästä vielä kasvan ja kehityn, saa nähdä muuttuuko mielipiteeni aikain saatossa!)

Maailman nopein kansa(lainen)

2010-10-05T20:18:00.004+03:00

Tänään sain ensikosketukseni autoiluun. Pääsin ratin taakse veljeni ex-autoon ja isi pääs avustamaan. Mokoma lommokasa on poistettu käytöstä, siinä ei ole edes kilpiä, joten se sopi tarkoitukseen paremmin kuin hyvin (puhuin siis nyt autosta). Pakko myöntää, että oli paljonkin asioita, joita en edes aavistanu auton ajamisesta. Mutta mun kokemus kevarin kanssa on varmasti eduksi edes hiukkasen, koska mulla on käsitys kytkimestä ja vaihteista. Tosin en tienny että kytkin ja kaasu on suhteessa toisiinsa niin epätasaset - kytkin kamalan jäykkä ja kaasu löysääkin löysempi.

Kuitenkin sain ihanat onnistumisen hohdokkaat hetket, kun onnistuin vaihtamaan vaihdetta ja sain lähdettyä liikkeelle aika hyvin. Kaasun hallitseminen otti koville, koska se oli niin löysä, en koskaan uskonu sen ottavan niin mahdottoman kevyestä kosketuksesta. Iskäkin sai muutaman kerran huomauttaa ettei kaasua tarvii niin kauheesti käyttää.

Pakittaminen osottu aika jännäks. Hirvitti kauheesti että rysäytän vielä johonkin. Iskä ihanasti ylireagoi, että meinasin osua kevariin kun pakitettii pihassa (enkä edes meinannu, ehkä apukuskin paikalta vaan näytti siltä)!

Jännittävää suorastaan, ja parasta oli se etten edes tuottanu lisälommoja tohon romukasaan. Tosin ei se siitä enää kuoppasemmaks menis.. Sormet ihan syyhyää päästä uudestaan treenailemaan ton lommokasan hallintaa!

Best of all best friends ♫

2010-10-04T22:20:00.006+03:00

Musta on erittäin terveellistä ja kehittävää, jos ihmisellä on paras ystävä. Jopa miulla on paras ystävä, ja oon todennu sen erittäin terapeuttiseksi ja ihanaksi asiaksi elämässäni. Paras ystävä on tarpeellinen, aina lähellä, aulis kuuntelemaan ja juttelemaan ja osaa säilyttää salaisuuden. Hänen kanssaan koetaan elämän ilot ja surut, ja hän ymmärtää huonon huumorintajusi sekä arkipäivän oikkusi. Hän tajuaa jo pelkästä katseestasi, onko kaikki kunnossa ja hän osaa myös lohduttaa ja pelastaa päiväsi aurinkoisella persoonallaan.

Jos joku nyt tosiaan on taliaivoinen tampio, niin aion hehkuttaa parasta ystävääni eli SR:ää. Meidän polut kohtas yläasteella, kun mun luokkakaveri oli SR:n ystävä. Kaikenlaisten kyläilyjen, Lidlin suklaan ja telkkarin putoamisen jälkeen me päädyttiin parhaiksi ystäviksi. Tällä tiellä me ollaan edelleen. Ja vaikka viime aikoina me ollaan riidelty enemmän kuin ennen, mä olen aina iloinen siitä että me sovitaan riidat aina ja ollaan taas parhaita ystäviä. On ihana kun on joku jolle voi päästellä höyryjä ilman pelkoa, että me ei enää oltais väleissä. Me vaan eletään symbioosissa, sen hienommin sitä on vaikea selittää.

Mikä mua eniten SR:ssä ilahduttaa, on sen iloinen asenne ja sen tapa rohkaista muita. Lisäksi se ihana huoleton asenne perus tyttöpulmiin on valloittava! Mä en ikinä pärjäis itsetuntokriiseissä ilman SR:n tukea ja kommentteja. Me voidaan puhua asiasta kuin asiasta ja meidän tyhmä huumori ei jätä kumpaakaan meistä kylmäks (vaikka pari muuta kuuntelijaa kyllä..).

"Sisarukset saamme sattumalta, ystävät valitsemme!" ♥

BLAHBLAHBLAH

2010-09-29T22:14:00.002+03:00

Tässä juuri pohdiskelen, että pitäisikö perustaa toinenkin blogi. Ihan vaan semmonen mielipideblogi. Tiukkaa asiaa kaikesta mistä mulla vaan riittää mielipiteitä. Koska samalla vois harjotella toisiin vaikuttamista ja omaa kirjotustaitoa. Se ois jopa sangen kehittävää.

Hei kävin tänään raamiksessa ja olin tosi ilonen että menin. Tuli oikein puhtia ja ajatuksia ja muutenki mä kaipasin sosiaalista elämää. Oli vaan ihana rupatella kaikkea turhaa ja pelata korttia. Mulla oli erityisen hyvä mieli ku ML sanoi ettei musta sais rumaa. Jotenki se piristi, kun välillä aina eksyy miettimään, että tarviiko munkin olla samanlainen pienoismalli kuin mediassa on ja muutenki tässä lähiympäristössä on aika paljon. Mutta epävarmuuttani on taas hiukan tilkitty, että ehkä ei taas ihan heti oo rumaällöolo.

Hei nyt ei enempää irtoa blogiin mitään, kun mesessä kuhisee keskustelua kaikista Raamattu-jutuista. Haluun osallistuu, joten blogi jää nyt kakkoseks!

Metsäfiiliksissä!

2010-09-20T22:34:00.003+03:00

Vietin viime viikonlopun tavalla, jolla en koskaan oo uskonu viikonloppua viettäväni. That's right, mie osallistuin sissikeikalle. Yksi valvottu yö metsässä, pelaten lipun- ja halonryöstöä. Paljon kahvia, väsymystä ja kylmää. Yllättävää kyllä, koko reissu osottautu varsin mukavaks kokemukseks, vaikka en kyllä tiedä lähdenkö ens vuonnakin mukaan.

Mä tiesin, että meidän joukkue olis osaavissa käsissä, koska meidän johtajina oli TK ja AN. Kaksi nuorta miestä, jotka on ovelia kuin ketut ja tarmokkaita ku pässit. Meistä suurin osa oli ihan ekaa kertaa mukana, mutta johtajat hoiti asian hyvin ja taitavasti. Oli hienoa kuulla, miten TK:kin kehu ja kannusti koko ajan. Tuli semmonen olo, etten mä ihan huono taida olla, vaikka ekaa kertaa sompailenkin täällä.

Huomas kyllä siinä puolen yön jälkeen, että alko päästä väsymyskynnyksestä yli, kun suusta tuli niin tyhmää juttua ja vieläpä niin nopeaan tahtiin. Onneks pakkasin mukaan runsaasti eväsleipiä, sillä kaiken sen käppäilyn jälkeen nälkä pääs hiukan yllättämään. Tavallinen vesi ei oo varmaan koskaan maistunu niin hyvältä kuin sen kaiken rämpimisen jälkeen!

Myönnettäköön, että mun aamutunnelmaa latisti se, että me jouduttiin juokseen niin että mulle tuli huono olo. Juokseminen ei (jälleen kerran) osottautunu mun urheilulajiks, vaikka muuten pärjäsinkin hyvin metikössä. Hauskaa oli ja kyllä naurattikin, ja aamun sauna kruunas koko rämpimisretken.

En ois oikeastaan koskaan uskonu, että niinkin ulkoilmallinen retki olis ollu niin mukava ja hauska. Katsotaan sitten miten ensi vuonna suhtaudun..

Ällylälly hehkutus

2010-08-30T22:21:00.005+03:00

Musta on aina jotenkin hassua puhua blogissa tästä miun "miehenpuolikkaasta". Ehkä se vaan on pelkoa, että sanon jotain tyhmää ja toinen saa hävetä. Tai sit pelottaa, että kun ties kuka voi lukea mitä kenestäkin kirjottaa. Mutta nyt mie aattelin rohkaistua ja kertoa hiukan siitä hupsusta, jonka kanssa vietän aikaa. Tää koko teksti tulee olemaan täynnä kliseitä ja kamalia korneja juttuja, mutta lukijoita on nyt varoitettu.

Kun mie aikanani huomasin kiinnostuneeni kyseisestä henkilöstä, niin aluksihan pelotti ihan jumalattomasti. Olihan mokoma poitsuukkeli erilainen ku minä, mutta toisaalta se ehkä tekikin koko henkilöstä niin jännittävän ja silmiinpistävän. Semmoset pienet silmäpelit ja hymyt koulussa teki koulupäivistä aina huomattavasti jännempiä ja näin jälkeenpäin aatellen tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että musta kiinnostuttiin.

Nyt viikonloppuna vietin laatuaikaa höppänän kanssa. Tuntu niin hirvittävän luonnolliselta olla toisen kanssa niin arkisesti. Ei tarvittu mitään erikoista, mutta pelkästään se toisen läsnäolo siinä vieressä tekee hetkestä tosi onnistuneen.

Joku aika sitten meidän äiti kyseli, että olenko mä nyt sitten rakastunut. Ja olkoot se kuinka kliseistä ja ällöä lällytystä, niin kyllä mie ajattelen olevani. On vaan tosi onnellinen siitä, että uskaltaa avautua itsestään jollekulle niin paljon, etenkin kun kyseessä on poika. Onhan siinä aina se vaaransa, että saa nenilleen, mutta täytyy uskoa siihen yhteiseen taipaleeseen, jotta se matka taittuis. Kun koko seurustelu alko niin mä lupasin itelleni, että nauran nyt kun naurattaa ja itken sit kun on sen aika.

Tuntuu kyl siltä, etten osaa sanoa oikein mitään järkevää. Tuntuu et jotain oleellista ja tärkeetä on jääny mainitsematta, mutta oon itekki hiukan pöllämystyny, kun tunteet tuntuu vahvoilta.
Eppu Normaalin "Tahdon sut" on ollu aika vahvasti mukana mun tunnemyrskyssä miehenpuolikkaan kanssa. Samaten Laura Voutilaisen "En mielestäin sua saa". Nää biisit muistuttaa mua aina eräästä hyvin tärkeästä henkilöstä, josta oon nyt viimeisen 30 min. jauhanu ;>

"Mä haluaisin olla niinku seuraava Pamela Andersson"

2010-08-26T18:11:00.004+03:00

Onneksi omasta suusta ei pääse mitään noin kaameaa letkautusta, mutta valitettavasti Suomessa on ihmisiä, jotka eivät ajattele - niin kuin esimerkiksi BB:ssä!

Esittelyjaksossa oli sen verran tyhmiä ihmisiä ja huomionhakuisia pellejä, että ihan suomeksi sanottuna hävetti asua samassa maassa niiden ihmisten kanssa. Joukossa on onneksi pari järkensä vielä säilyttänyttä ihmistä, mutta lopuista en kyllä menisi vannomaan. Taloon on onneksi otettu muutama oikeakin ihminen, eikä pelkkiä 20v. vätyksiä.

Parikin herrashenkilöä mainosti kovasti olevansa pelimiehiä. Muutaman naaman kohdalla tuli tunne: "miksi hän niin luulee?", koska osan ulkonäkö ei (ainakaan omasta mielestäni) ollut mitään niin korkeaa, että voisi ottaa itsestään suuria luuloja. Tietty on hyvä juttu, että joillakin sitten riittää itsevarmuutta, mutta "pelimiehen asenne" on jotenkin loukkaavaa. Vastaantulevat naiset arvioidaan peräpeilin ja rintavarustuksen perusteella, tässä meillä Suomen toivot!

Ja entäs ne naiset? Huhhuh sitä tyrkkyyden määrää, onneksi on vähän vanhempi Satu talossa. Ensi-iltaa katsoessa sai oikeasti jännittää, että näkyykö Ksenian alavarustus sen pikkumekon alta. Ihan kuin koko tv-ohjelman tarkoitus olisi mainostaa omaa ulkonäköä ja tuoda kaikelle kansalle ilmi, että olenkin aika kuuma kinkku. Muutaman neiti-ihmisen puheista sai vähän sellaisen kuvan, että ei sillä BB-talolla ole muuta merkitystä kuin koettaa kerätä miesten katseita ja sitten jälkeenpäin lukea omalla nimellä varustettuja "pirun seksikäs!" -kehuja. Moraalitaso on myös huimaavan korkealla: "Joo, no mä vähän niinku käytän miehiä hyväkseni, ei mua kiinnosta seurustella. Tääl talossaki, niin ei mulle yks riitä, mä vaan otan ne kaikki, hihi".

Taloon tarvis oikeasti ottaa erilaisia ihmisiä, eikä jokaista kahdenkympin hujakoilla olevaa pikkutenua, joka ei ole lapsena saanut tarpeeksi huomiota. Enemmän tavallisia ja keski-ikäisiä ihmisiä, eikä näitä itseään pornottavia liisoja. Niitä näkee normielämässäkin sen verran, että luulisi sentään telkkaria katsoessa unohtavan, mutta ei. Nyt niitä tunkee ruudun täydeltä ja niiden tekemisistä saa lukea joka nurkalla. Missä ovat 50v. Maunot ja Maijat, joiden suusta saattaisi päästä ihan asiaakin?

(Joo, enkä edes aina ole tätä mieltä, mutta nyt vaan kyrsi sen verran että avauduin niistä ärsyttävistä puolista!)

Sitä sun tätä, enemmän sitä

2010-08-24T22:34:00.002+03:00

Hui kamala, viimesimmästä blogipäivityksestä on varmaan melkein kuukausi, tai jotain sitä rataa. Jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä elämä on niin paljon täynnä kaikkea, ettei aina ehdi päivittää. Omaan päiväkirjaankaan en oo ehtiny koskea kun viimeksi kerran kesälomalla.

Koulu on siis taas alkanu, ja sen näkee tästä huimasta laiskuuden määrästä. Ei innosta. Historian motivaatio on edellee huippulukemissa, ja omaksi yllätyksekseni tajusin tänään osaavani 1. Maailmansodan pääpiirteittäin läpi (Äiti halus tietää miten koko sota ees lähti liikkeelle ja yhtäkkiä olinki selittäny koko sodan läpi. Muistin jopa vuosilukuja ja päivämääriä, vaikka tänään vasta käytiin kunnolla koko aihe läpi). Oli aika siistiä kun osasi ja muisti kerrankin niin valtavasti.

Äikänkin tekstitaitotehtävä tuntu liukuvan kuin rasvattu ja sain sen oikeastaan jo valmiiks. Ehdin vieläpä auttaa SRää, ja oli jotenki hienoa, kun SR kehu mun kykyä muodostaa hienolta kuulostavia lauseita. Joskus semmonen pienikin kehu on tosi ihanaa.

Hiuksetkin tuli värjättyä tänään, mutta toistaiseks näytän ihan angstiteiniltä tai jotain vastaavaa, koska tummanruskea olikin oikeasti tosi tummanruskea. Mutta ehkä nää vaan vaatii totuttelua, vaikka oonkin nyt entistä kalpeampi, ku kauempaa nää hiukset näyttää jopa vähän mustilta. Jee, tästä se emoelämä alkaa!

Hmm, nyt ei varmaan tän enempää löydy vuodatettavaa. Paitsi et huomen mennään uimaan SR:n kanssa ja tekee itseasiassa ihan hyvää päästä veteen kuluttamaan energiaa! Tässä ihan odottaa että pääsee haistamaan kloorin ja kuulemaan pelkän veden äänen sukeltaessa!

No nyt ei naurata ei

2010-08-10T20:07:00.002+03:00

Mulla on kauhea olo. Päätä särkee, nenä on tukossa ja kurkkua polttelee. Mä en halua sairastua, en ainakaan tässä välissä, kun on mun pikkusten konfirmaatiokin tulossa! Normaalisti mä olisin aika ilonen koulun alkaessa kun sairastuisin, mutta ei nyt kun on niin paljon kaikkea tehtävää.

Koulu on siis alkanut aika neutraalisti, vaikka ei kyl jotenki innosta. Aamulla on aina ihan kiva lähteä kouluun ku näkee kavereita ja voi niiden kanssa hengailla. Plus mun uni- ja ruokailurytmi vois ehkä parantua koulun johdosta. Ainakin toivottavasti.

Rippileirillä isottelu meni aikasten mukavasti. Pakko myöntää, että alkuviikosta oli "ei tästä tuu mitään, haluan kotiin" -fiilis, mutta sitten se nousikin yhtäkkiä tosi ylös. Sain pikkusilta niin älyttömän ihania kirjeitä, että mun on pakko laittaa osa niistä Raamatun väliin. Huomenna ois eka solu tiedossa ja toivon että monet niistä pikkasista nyt tulis sit sinne. Pidin leirillä aika onnistuneen hartauksenkin, vaikka en ollu pahemmin miettiny asiaa. Mut tajusin, että kun kertoo jostain itselle tärkeästä asiasta, ei tarvii suunnitella. Sydän löytää oikeat sanat, näin kliseitä viljelläkseni.

Yh, nyt kelpais kunnon kupillinen marjamehua, mutta koska mehu on ihan jäässä (pakastimesta) niin ehkä tyydyn teehen. Ärsyttää kyl pirusti kun en halua olla kipeä!

Paljon puhetta ruoasta

2010-06-24T15:08:00.003+03:00

Tässä se nyt on. 200 blogitekstiä takana, sillä tämä on kahdessadas! Ei se vielä paljoa ole, mutta mä oikeasti pidän blogin pitämisestä. On ihan hassua, miten mun tutut seuraa mun elämää tän kautta, vaikka ei joka päivä törmäiltäiskään!

Tänään sain mummin ihanaa kalasoppaa. Tätä herkkua olinkin jo oottanu, koska se on mun lemppariruokaa. Tuntuu aika hassulta aina sanoa että mummin kalasoppa on lemppariruokaa, koska muilla se on yleensä jotain hienoa ja semmosta mitä saa jostain hienosta ravintolasta. Mutta mummin soppa on yksinkertaista ja herkkua, tykkään siitä hirveesti. Ja mummi ei kuitenkaan tee sitä kauheen usein, niin ehkä just siks se pysyy mun lempparina.

Eilen söin myös älyhyvää grilliruokaa, kun kokkailtiin HHn kanssa. Okei, en kyllä itse ollu muuten avuksi ku vaan grillaamassa. Me syötiin semmosia tosi hyviä ja mureita pihvejä ja herkkusieniä valkosipulituorejuuston ja pekonin kera. Lisäks meil oli makaronia, kurkkua ja tomaattia. En ollu ennen maistanu herkkusieniä, mutta tajuttoman hyviä ne oli.

Seuraavaks me suunnattiin abcille ja sitten kipastiin S-marketissa, koska mie halusin ostaa Ben & Jerry's -jäätelöä. Ostettiin sinä vaniljaa, missä on piparitaikinaa ja suklaapaloja. Hyvää oli, sitäkin maistelin ekaa kertaa. Vietettiin oikein ruokajuhlaa ja kylläpä olikin hyvää.

Illemmalla piipahdin raamikseen morjestamaan kaikkia ja hankkimaan hengenravintoa päivän päätteeksi. Lisäksi lainasin mustaa villapaitaani SRlle, joka lähti reissaamaan mökille ja halus jotain mikä suojais hyttysiltä. Meillä oli vieläpä hirmurattoisa raamispoppoo, kun me juteltiin sokeista, ruoasta, kesätöistä yms. Raamiksen jälkeen poikkesin morjenstamaan miehenpuolikasta, koska se mokoma oli ollu reissaamassa muutaman päivän. Kokonaisuudessaan on ollu tosi kivaa.

Vielä ku sais jonkinlaisen tyttöjen (sauna)illan lähiaikoina, niin kyllä elämä on ihanaa! ♥

"No kumman kaa oisit mieluummin..?"

2010-06-17T16:59:00.003+03:00

Nyt tuntuu että on niin paljon taas ehtiny kuluu viime päivityksestä, etten ees tiiä mistä alottaisin. Paitsi että mun on nyt ekana hehkutettava yhtä ihanaa suomalaismiestä, joka me SR:n kanssa nähtiin kaupassa. Semmonen kalju, sinisiin Suomi-housuihin ja paitaan pukeutunut äijä, joka käveli lapsensa luo ja halas sitä kunnolla ja hymyili ku naantalin aurinko. Se oli tosi sulonen näky ja sai mut heltymään ihan kokonaan. SR:kin sano, että siinäpä mies minun mieleeni.

Olin siis SR:llä yötä ja me saunottiin ja pelattiin Kimbleä ja sen sellasta. Saunassa oli hurjan hauskaa, kun me äidyttiin pelaamaan "kumman kaa" -peliä. Sitten me kokattiin kanaa ja pastaa, ja se oli tosi hyvää, vaikka ennakkoluulot olikin suuret. Kanakastike näytti enemmän katkarapukeitolta. Mutta maku oli just loistava ja kylläpä maistukin hyvältä!

Mun taiteilijaegolleni on tapahtunu jotain tässä loman aikana. Muhun on heränny taas kunnianhimoa omaa sarjakuvahaavetta kohtaan, ja oon jopa päättäny oppia piirtämään miehiä, edes jotenkuten. On aina vaan tuntunu helpommalta piirtää naisia, naisilla on kauniimpi anatomiakin kuin miehillä. Jostain syystä mä vaan ajattelen niin.
Nyt on heränny vaan se into et vois joskus lukittautua huoneeseensa ja vaan piirtää ja piirtää ja piirtää.. Täytyy vaan välillä pakottautua siihenkin hommaan, jos haluaa kehittyä.

Vaatimattomat kuuden tunnin juhlat

2010-06-06T18:56:00.003+03:00

Tänää oli vaarin 85v. synttärit ja olihan siinä sitä juhlaa. Mummi oli taas ylittäny ittensä niiden leipomusten kanssa ja ihan suhteellisen hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, etten näyttäny ihan mahdottoman hirveältä.

Tästä kesästä pitäis tulla kuntoilullisempi kesä, mutta näillä näkymin siitä näyttäis tulevan sosiaalinen kesä, sillä mulla on vasta parin viikon päästä viikko, mille ei oo mitää suunnitelmia. Ah, kaipaan sitä, kun ei oo suunnitellu mitään tekemistä ja sit saa vaan olla luova ja piirtää ja taiteilla. Mun pitäis pitää kerrankin (ihan oikeasti) semmonen kuntoilu/taiteilukesä. Kehittää itteäni ja taitojani ja herätellä mun terveyttä ja intoa liikuntaan. Tosin hupsuilijani opetti mulle vähän tennistä ja mä tykkäsin siitä ihan hirveesti. Kohta lähden kaahaamaan niille ja me mennään taas palloilemaan! Tykkään kovasti!

Sain eilen stipendin (kirja) enkun opiskelun kannustamiseks. Sain myös kammottavat ja kammottavan kipeät rakot jalkoihini koulun juhlissa ja nyt sattuu. Onneks äitillä oli jotain superlaastareita, jotka mukautuu mun jalkojen liikkeisiin ja on pehmustetut. Äiti myös laito aamulla mun hiukset kivasti vaarin juhliin ja äiti kuunteli mun huolia. Äiti on kiva ♥ :)

sadasyhdeksäskymmenesseitsemäs blogimerkintä

2010-06-02T23:45:00.005+03:00

Halusin ihan kiusallani kirjottaa ton luvun kirjaimin, koska numeroin se ei olis ollu puoliksikaan yhtä hauskaa. Hassua aatella miten tääki blogi on vaa rullannu eteenpäin, kun sen alottaminen tuntu sillon aikoinaan ikuisuusprojektilta. Oon aika yllättyny, että mulla on jopa lukijoita. On kuitenkin välillä kiva kuulla, että tutut lukee tätä ja haluaa tietää mitä mun elämään kuuluu.

Muhun iske nyt järkyttävä tunnelataus. Hui että rakastan ihmisiä niin paljon! Nyt kun tulee kesäloma, tarvis ottaa itteensä niskasta kiinni ja parantaa tätä yhdessäolon maailmaa. Tuntuu että kaikki aika on valunu vaan muutamiin ihmisiin (en kadu!), mutta kun kivoja ihmisiä on niin monta! Mä en välttämättä tuu jokapäiväisesti toitottaneeks miten tärkeitä muut mulle on. Niitä rakkaita näkee joka päivä, niin ei vaan tuu aina ajatelleeks, että kehaisenpas nyt tätä läheistäni tässä.

SR
Parhaan ystävän rooli ei aina ole helppo, mutta tämä tytsy onneksi kestää sen taakan paremmin kuin hyvin. Meillä on niin ainutlaatuinen ja ihana ihmissuhde, että en halua ikinä luopua siitä. On niin huojentavaa, kun tietää että voi riidellä toisen kanssa ja silti aina sopia sen riidan ja nauraa sille myöhemmin. Rakas.
The Miehenpuolikas
No eiköhän se kuitenkin tiedä miten tärkeä se on mulle. On ihanaa, kun toisen seurassa voi olla oma itsensä ja toinen hyväksyy mut just tälläsenä ja tukee mua kaikissa asioissa. Hassu ukko jaksaa piristää mua aina ja se osaa lohduttaa, kun oon suru puserossa. Hassusti tuntuu, että tässähän voisi olla koko paketti.
SM
Voi että, en todellakaan kerro tälle tytsylle tarpeeks usein, miten tärkeä se on mulle. Se on myös rakas ja arvostan sen suorasanaisuutta ja luotettavuutta. En ehkä osaa ilmasta sitä, miten tärkeää meidän ystävyys mulle on, mutta toivottavasti meitin tiputyttö lukee tän joskus tai kuulee sen multakin sitten vastaisuudessa useammin. Rakas tämäkin.
EP
Me ollaan oltu aina hyviä ystäviä, ihan 2. luokalta asti. Nyt on ikävä, kun ei olla nähty ja eri ryhmässä oleminen erottaa hiukan ja molemmilla on vähän eri kuviot. Mutta mä toivon, että saatais vahinko takasin ja herätettyy se meidän upea ystävyys takasin. Onneks tää neiti tulee meille yöks lomalla, oon oikeesti kaivannu sitä tosi paljon.
NL
Uusin ystäväsarjani jäsen. Me tutustuttiin vasta näin lukiossa, mutta oon kyllä bongannu miten hauska ja hyvä tyyppi tää tyttö on! Mä en tiedä miten kestäisin bilsaa ja mantsaa ilman tätä neitiä! Aina lentää hyvää läppää ja tarinaa. Ihana tyttö, ei voi muuta sanoa!
LK
Meistä tuli kunnon kavereita noin puoli vuotta sitten, kun tutustuttiin paremmin. Ihanan innokas ja vahvamielipiteinen typykkä. Valoralli on meidän yhteinen rakkaus ja ootan innolla, millanen kesä tulee kun hänkin on mukana kuvioissa! Ihana hihitysnauru raikukoon.
LR
Mulla on kauhee ikävä, kun me ei nähdä koskaan. Tää tytsy on semmonen Mr. Popular ja kaikki tykkää siitä. Ihanasti oma itsensä, eikä koeta esittää mitään. Meillä on aina just parhaita älyvapaita juttuja ja rakastan tätäki neitoo iha kauheesti, pakko nähdä kesällä!

Ja nyt vihoviimonen koe on takanapäin. Ei se nyt mitenkään erityisen hyvin menny, mutta läpi se on ihan varmasti. Kauhulla odotan matikan koetta, koska oon vaan siinä ihan surkea. Mutta jee, kesä alkaa ja elämä on ihanaa. :)

Marttyyriasenne

2010-05-28T00:42:00.002+03:00

Ehkä yks rasittavimpia asioita ihmisluonnossa. Koko se ajatus, että oma elämä on niin paljon enemmän perseestä kun jonkun toisen, on ihan kamalan ärsyttävä. Maailmassa on ihan varmasti pahempiakin ongelmia, jopa pahempia kun pystyt ite ees kuvittelemaan. Ja sitten kun sanot toiselle että "no et sä vaan ymmärrä", niin se on jo kaiken huippu! Ihan kun muiden elämä ois aina auringonpaistetta ja ilonaamaa koko ajan. Mun äiti joskus sano, että vaikka kuinka tekis mieli, niin älä koskaan sano toiselle että "et sä voi ymmärtää". Koska se on oikeesti tosi loukkaavaa, kun ei voi koskaan tietää mitä toisen elämässä on voinu tapahtua.

Huomenna matikankoe ja mä kyl pidän toiveita korkealla. Pitkän matikan jälkeen musta tuntuu et osaan vihdoin jotain. Mutta se nähdään sit huomenna kokeessa, kun mun soveltavien tehtävien tekeminen on matikassa aina semmosta.. kamalaa. Perusasiat osaan yleensä aina, etten nyt ihan pihalla oo.

Ruotsin pohjatunti ei kyl yhtää houkuttelis.. mutta se mikä ei tapa, vahvistaa. Olenpahan siis ihan pirun vahva huomenna tähän aikaan.

Itkisitkö onnesta

2010-05-25T23:23:00.002+03:00

Itkisin. Mulla on nyt ollu nää pari viime päivää niin onnellista aikaa, kun ei oo tarvinnu riidellä ihmisten kanssa ja en oo kauhistellu itteänikään oikee mitenkään. Oon tykänny elämästäni nyt paljonkin. On menoa ja elämää - elämisen arvoista aikaa.

Tänään jumiteltiin miekkosen kanssa koulun parkkipaikalla ja jotenkin tunsin itteni hirveen ainutlaatuseks ja tärkeeks kun toinen halas oikein lujaa. Hupsu yritti estää mua lähtemästä kotiin heti koulun jälkeen, ja aika hyvin se siinä onnistukin. Mutta mokoma on niin söpö ja lutunen, etten voi ees ärhennellä sille.

Huomenna oisin menossa uimaan SR:n kanssa ja se on nyt musta tosi kiva juttu! Viimeks oltiin uimassa oikein kunnolla, ja se oli kivaa kahestaan. Me juteltiin kaikkea ja uitiin ja välillä oltiin ihan hiljaakin ja keskityttiin uimaan. SR:n kanssa mua ei ees haittaa olla hiljaa, se ei oo koskaan semmosta kiusaantunutta hiljaisuutta. Aina se on hallittua ja hyväksyttävää. Ja oon siitä tosi ilonen!

Ah, ainoo mikä vaivaa, on noi ärsyttävät vesisateet ja pilvisyys..

Sosiaalinen viikonloppu & muuta

2010-05-23T22:13:00.005+03:00

Helsingin kulttuuriretki meni hyvin, vaikka miehenpuolikas joutukin todistamaan mun stressipalloilua. Me ei löydetty Orionille ja oltiin vähän myöhässä ja mua rupes ahdistaan. Mä tietysti vaan väänsin kirosanoja ja vilkuilin ympärille hermostuneesti ja koetin hengittää rauhallisesti. Onneks saatiin apua paikan päälle ku soiteltiin kavereille. Selvittiin jopa hengissä perille, vaikka oltiinkin myöhässä ja melkein istuin MJ:n päälle pimeässä leffateatterissa.

EP seurusteli mun kanssa bussimatkan ja me otettiin hurmaavia yhteiskuvia yhdessä. Lisäks me kuunneltiin musiikkia ja valitettiin ja syötiin ja tekstailtiin ja kyylättiin toistemme tekstareita. Mulle tuli oikein kunnon nostalgia-aalto, kun me aina ala-asteella istuttiin vierekkäin ja hihitettiin ittemme kuoliaaks bussimatkoilla.

Luonnontieteellinen oli aika mielenkiintonen, vaikka sainkin sydänkohtauksen semmosesta katossa riippuvasta haista. Ne eläinasetelmat oli tosi hienoja, vaikka jotkut olikin niin tajuttoman söpöjä et ois tehny mieli ottaa mukaan. Lisäks meil oli hauskaa seikkailla Kampilla EP:n ja AH:n kanssa. AH ja mää etittiin hirveimmät rytkyt paikallisesta H&M:stä ja naurettiin kunnolla. Paras oli ehkä se beige pikkutakki, jossa oli olkapäätoppaukset ja käden kokosia aniliininpunasia ruusujen kuvia. Samalla vaihdettiin vähä syvällisempääki keskustelua ja mulla ainaki oli hauskaa!

Lopulta näin kakslahkeistakin Helsingissä ja me sompailtiin Kampilla viel jonkun aikaa. Ryhmänohjaaja tuli vastaan ja syytti meitä lintsaamisesta, koska ei muka oltu leffassa, vaikka se oli mukamas alkanu. Seuraavana päivänä pyys kyl anteeks ku oli ärjyny suotta meille, oli raukka kattonu kellon väärin..

Perjantaina meillä oli tyttöjen ilta ja me herkuteltiin ja katottiin Jätä se! - älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin. Mä kyllä tykkäsin leffasta, mut SR vähä tylsisty koska "se oli iha tylsä pätkä ihmissuhteista! Ketä ne edes kiinnostaa?". Porukalla tehtiin pirtelöä ja kateltiin Salkkareitakin sun muuta. Loppujen lopuks pelailtiin Skip-Boa ihan simomyöhään ja heitin SR:n kotiin ja huristin omaan kotiin nukkuu.

Lauantaina aloitin päiväni seuraamalla miehenpuolikasta, kun se valmensi pikkusia jalkapalloilussa. Musta oli ihan kivaa analysoida niitä pieniä sieltä etäältä. Luoda pään sisällä niiden ihmissuhdekaavioita sen perusteella miten ne kohteli toisiaan. Huomata niistä eri piirteitä esim. kuka oli kilpailuhenkinen ja ketä koko pelailu ei tuntunu kiinnostavan. Valmennuksen päätteeks me jäätiin potkiskelee miekkosen kaa palloa ja päätettiin lopulta lähtee jätskille ku oli liian kuuma. Illalla mentiin seukkarille ja oli tosi ihana nähdä kaikkia niitä ihmisiä. Tuntu oikein ihanalta ku porukka tuli halaamaan ja multa kyseltiin kuulumisia ja sain tietää muiden kuulumisia. Ihanat fiilikset jäi! Sieltä huristin miehenpuolikkaalle yöks ja aamulla me mussuteltiin muroja ja katottiin telkkua. Lisäks me piipahdettiin (taas) jätskiostoksilla ja palattiin kattomaan maikkarin perheleffa Shrek.

Miekkoselta lähdin SR:n luo. Oli ihanaa huomata miten parhaan ystävän kaa voi puhuu ihan kaikesta, ja miten me ollaan aikalailla samoilla linjoilla tietyistä asioista. Vähän puitiin ihmissuhteita ja sen semmosta, ja sit kauhisteltiin kuinka mun selkä naksahteli kun venyttelin. Lisäks me katottiin Twilight-leffa, vaikka SR nukahtiki kesken sen. Ite vaan bongailin epäkohtia ja yhteneväisyyksiä kirjan kanssa, ja olin tajuttoman ärsyyntyny tiettyihin näyttelijöihin.

Erittäin nautittava viikonloppu kaiken kaikkiaan! Paljon sosiaalista elämää ja kivoja ihmisiä, riitojen sopimista ja helliä hetkiä, ihania hetkiä ystävien parissa, naurua.. Ja mikä tärkeintä - jätskiä ♥

I'm not made of stone

2010-05-22T02:47:00.002+03:00

Musta tuntuu että mun kaikki vapaa-aika menee riitelyyn tai stressaamiseen riitelystä. Viimeks on ollu näin vaikeeta ehkä sillon ala-asteella, kun oli kaikkia bestis-kiistoja EP:n kanssa. Mä oon suhteellisen rauhaa rakastava olento, ja sit mua ärsyttääkin kun muut tuntuu oikeen haastavan riitaa. Mulla ei ole mitään hinkua tapella, mutta tuntuu jotenki epäreilulta, että on mun vika kun joudun jakamaan aikaa ja en voi nähdä kaikkia yhtä aikaa. Lisäks on myös mun vika, kun suunnittelen viikon menot aina etukäteen ja en voi siks tehdä mitään äkkilähtöjä. Mulle pitää siis periaatteessa varata aika aika nopsaan. Ja suoraan sanottuna alan kyllästyä tähän ihan tosissani. Ihan aina mä joudun hokemaan niitä samoja asioita:

"Sä olet mulle tärkeä ja mä haluan nähdä sua, mutta mä nyt vaan olen ehtinyt sopia muuta tälle viikolle"

Ja sit siitä vielä vedetään herneet nenukkiin. Ja erityisesti siitä, kun mä en kuulemma soita tai tekstaa. Mutta joo, ei niitä soittoja tai tekstareita täälläkään päässä ihan loputtomiin oo näkyny. Että kaikki ei aina oo mun vika. Tuntuu mustakin pahalta, kun nää riidat tuntuu aina olevan mun syy, eikä kukaan riitapukari tunnu huomaavan, miltä musta mahtais tuntua. Mä koetan kyllä nähdä mistä muut suuttuu ja miettiä asioita muiden näkökulmasta, mutta nyt on ihan pakko kysyä, että entäs minä itse?

Unexpected what you did to my heart

2010-05-18T23:15:00.002+03:00

Huomenna on kulttuurireissupäivä ja mua hiukan jännittää. Ite oon menossa luonnontieteelliseen museoon, ja musta on jopa mielenkiintosta mennä, koska en ees muista mikä oli mun viimeisin koulureissu. Aika hassua jopa!

Huomisesta tulee mitä ilmeisimmin hyvä päivä siksikin, koska hengailen sen mahdollisen vapaa-ajan miekkoseni kanssa. Kahdenkeskistä aikaa onkin kaivattu, joten kuulostaa ihanalta.

Sain toissapäivänä pupulilta lahjuksia (..tunsin oloni lievästi kauheaksi, koska mä en oo tehny mitään, miekkonen taas on muuttanu --> ja mies ostaa mulle lahjan, joten jokin ei nyt täsmää..) ja sain ihanan sydämen, jonka sijoitin taktisesti mun ilmotustaululle. Voisin joku päivä ottaa mun rakkaasta ilmotustaulusta kuvan, koska se on itseasiassa täynnä kaikkia rakkaita muistoja ja kortteja ja kirjeitä sun muuta. Se edustaa mulle rakkautta ja ystävyyttä ja elämän iloisia aikoja ja hetkiä ja muistoja. Se saa mut aina hymyilemään. Vaikka tiedänkin etten saa takasin kaikkia niitä ihania juttuja, osaan arvostaa sitä että ne ihanat ja kivat asiat on esiintyny/esiintyy edelleen mun elämässä. Voisin kyllä järjestelläkin sitä joku päivä, se on aika täynnä.

Toinen asia mikä ilmentää mun elämän iloa ja onnea ja elämää yleensä on mun päiväkirja. Rakastan sitä ihan hulluna, se on sininen ja sen kannessa on vaaleansininen kirahvi ja sillä on keijusiivet. Joo, kuulostaa aika pahalta näin selitettynä, mutta ehkä joskus näppään siitä kuvan, niin kenenkään ei tarvitse kärsiä hirveästä mielikuvasta, jonka selitykselläni loin. Päiväkirjoja mulle on kertyny jo useampi. Alotin kirjottamaan päiväkirjaa seiskaluokalla. Aattelin että se auttaa pitämään pään kasassa, koska olin kuullu että teini-ikä on aika stressaavaa. Osottauduin olemaan oikeassa ja päiväkirja onkin mulle tosi hyvä tapa purkaa ajatuksia ja semmosia "kiellettyjäkin" ajatuksia, joita en ikinä lausuis ääneen.

Samankaltasia juttuja on mun kirjelaatikko, missä on kaikkia kirjeitä ja lappuja, joilla on mulle merkitystä. Lisäks omatekemät kollaasit jaksaa aina piristää, kun niissä on semmosia rohkasevia ja ylpeyttä pursuavia otsikoita.

Kumpi vs. Kampi

2010-05-17T22:43:00.002+03:00

Kumpi voitti(?)

Musta tuntuu etten mä oo enää koskaan kotona. Äiti on siis kerrankin oikeassa. Mä itse asiassa tajusin äsken, et oon nyt taas juossu sillee etten oo aatellu et tarvisin ehkä omaakin aikaa välillä. Mut täytyy nyt kattoa jos torstaina se järjestyis, ku tarvis ussan parikokeeseenkin lukea silloin.

Mä oon hiukan väsynyt ja huolestunut kun mun pitäis jakaa aikaa niin monelle ihmiselle niin paljon. Tietysti mä haluan viettää niiden kanssa aikaa. Mutta kun joku aina loukkaantuu kun vietän jonkun toisen kanssa aikaa. En tykkää yhtään paras ystävä vs. poikaystävä asetelmasta, se on turhan stressaava mulle. Molemmat on tärkeitä, mutta en tykkää semmosesta "valitse toinen" -tunteesta. Miehenpuolikas vaan ei näytä sitä harmistusta niin selvästi, vaikka tiiän ettei sekään varmasti tykkää siitä "ei se käykään" -ilmotuksesta. En haluais suututtaa ketään, mutta tämmönen tasapainottelu on vaan mulle hirveen vaikeeta. Paras ystävä kyl näyttää ku sitä harmittaa, mutta multa vaan loppuu jaksaminen semmoseen kinaamiseen aina välillä. Etenkin ku aina kinataan samasta aiheesta, niin siitä tulee vaan päänsärkyä.

Ihmissuhteet on oikeesti vaikeita..

Pikapäivitys!

2010-05-11T23:48:00.002+03:00

Kello on vaikka sata ja täällä mä taas vaan kukun. Sain just tehtyä ruotsin aineet kasaan, vaikka ne piti palauttaa jo tänään. Mut onneks sain armonaikaa viel huomiseen, jeejee. Eli nyt on hyvä mieli ku jotain oikeesti hyödyllistäki oon tehny.

Olin kattomassa miehenpuolikkaan jalkapalloilua LK:n kanssa. Paikalle eksyi myös EPE ja VJ, jotka oli tullu kattelee EPE:n poitsuukkelia. Oli aika hauskaa istuskella ja jännittää toisten puolesta, vaik peli sit päättyki vastapuolen voittoon. Mie kyytsäsin LK:tä ekaa kertaa ja toinen oli tietysti ihan kankeena kauhusta ku päästiin perille (se ei kyl johtunu mun ajotaidoista, vaan siitä vauhdista, johon LK ei oo tottunu). Kyyditettävän ääni kohos muutaman desibelin korkeemmaks, ku se perillä selitti miten hurjaa oli ollu.

Huomenna ois SR:n synttärit ja mulla ei vielä oo lahjaa, mut ens viikol ois tarkotus hyvittää se. Tyttelillä on pienoinen pakkomiele lahjoihin ja tietysti mä sille pöhkölle ostan lahjusta, kun sekin aina ostaa kaikkee ihanaa. Lisäks musta on aina ihanaa nähdä SR:n ilme kun se avaa mun antaman lahjan.

Unettaa ihan kauheesti, että ehkä ois aika ottaa kurssi kohti omaa petiä..

Kaikkea mitä mieleen mahtuu

2010-05-10T20:24:00.003+03:00

Joo, no koska AH on listannu semmosen ihanan sekalaisen listan kaikkee mitä elämään voi kuulua, niin aattelin et ihanan kätevää! Joten siks plagioinkin ihan törkeesti ja käytän samaa ideaa, koska en jaksa rakentaa mitään teemaa tai ajatusta tän aivomyrskyn taakse.

Tänään tapailin SRää ja muutamaa muuta nappulaa. Me kateltiin Babaria ja mässyteltiin. Oli kiva vaa olla ja mussuttaa, oon vieläpä hyvä semmosessa.
Pari ruotsin ainetta ois viel kirjottamatta. Onneks ne ei oo ku alle 100 sanaa niin selviin helposti ;)
Mun kännykässä ei toimi enää jostain syystä tekstiviestien värinähälytys äänetön-profiililla.
Musta tuntuu että mä olen nykyään superkiireinen!
Haluaisin kovasti Naisen ääni -korun
Haluaisin piirtää hiilitöitä, mutta mun inspiraatio on taas ihan tyrehtynyt ja mallista on toisinaan tylsää piirtää. Tarvis ettii joku kuva minkä jaksaisinki jäljentää ja sillai.
Mulla oli tänään ihan hillittömän hauskaa SR:n ja SM:n kanssa, kun me juteltiin seksistä ja seksuaalisuudesta ja SR hiukan kärjisti asioita. Mokomien tytsyjen kanssa ei tuu tylsää.
Seuraavaks tulee telkusta Täydelliset naiset ja mua jännittää mitä uusia juonikuvioita siihen on taas tulossa.
Huomenna meen kattelee miehenpuolikkaan pelejä LK:n kanssa. LK tulee mun pärräni kyytiin ja vähä jännittää aina kyytsätä jotakuta. En tykkää ku mun ajotaitoja arvostellaan.
Oon aika perusonnellinen nyt. En oo tänään ees ehtiny vertailla itteeni muihin tai tuntee itteeni maanmatoseks. Ihan kiva peruspäivä ollu.
Mulla on huimat 15 lukijaa! Tosin varmaa n. 5 heppua ei enää ees käytä bloggerii, et se siitä ilosta..
Tekee mieli Jaffa-keksejä (appelsiinin makuisia)
Tällä hetkellä haluaisin kaikkein eniten ihanan puhtaan persikkaihon
..ja uusia vaatteita
ja sit haluun parturiin ja kerroksia tähän harakanpesään!
Ja äityli vois vaikka värjätä mun hiukset myös. hihihi.
Ja mä tykkään ihmisistä, vaikka en taidakaan olla nykyisin mikään seurapiirien suosituin tyllerö.

Yllätin itseni

2010-05-09T22:57:00.003+03:00

Mun piti kirjottaa semmonen raivonpurkauksia täynnä oleva päivitys mut en kirjotakkaan. Mä oon antanu kiukkuni nyt laantua ja päässy "mua ei kiinnosta" -vaiheeseen. Ihanaa.

Pitäkää tyhmät juttunne, mä olen onnellinen :)

Nollasta sataan

2010-05-06T22:09:00.002+03:00

Aika tunnetäytteinen päivä taas vaihteeks. Tänään on tullu taas vähä kinasteltua ja mietittyä kaikkia juttuja ja sit söpöiltyäkin ja sen semmosta. Jännä miten yhessä päivässä ehtii tuntee niin paljon ja niin erilaisia juttuja.

Koulun jälkee saavuttiin SP:lle (raukka säikähti ku yllätin sen kotimatkaltaan) ja alettii tehä lettuja! Ekat oli aika.. mielenkiintosia mut sit loppuu kohden niist tuli tosi hienoja! Siinä sitte niitä mutusteltii ja pelailtii kaikkee jännää. Tuli meil pikkasen sanaharkkaaki (vaik en tykkääkkää yhtää olla napit vastakkai), mut ei mitää pahaarankkaa.

Sit lähdin kotio, koska halusin lenkkeilee ku oli niin ihana ilma. Sit mulkoilin Salkkareita ja naureskelin niille. Ja sain itteni jopa menemään ton lenkin mulle tosi nopeeseen tahtiin! Ja oli tosi energinen olo sen jälkee! Huhhuijaa. Lenkkeilyn lomassa aloin miettii kaikkii ikäviäkin asioita; Mun huonoo itsetuntoo, muutamia ihmissuhteita jotka on menny huonosti, mun huonoja valintoja elämässä, riitoja jne. Ja eihän niistä tuu koskaan pääsemää lopullisesti, niin kai on ihan hyvä välillä miettiä niitäkin sillai kunnolla.

Olen minäki yks ihmisperse

2010-05-03T22:42:00.002+03:00

Mä en taida oppia milloinkaan, että asioiden pimittämisestä ja peittelystä ei seuraa muuta ku itkua ja porua ja päänsärkyä. Mä oon taas vaihteeks käyttäytyny ku maailman suurin kusipää ja ääliö ja yhtäkkiä kaikki on taas kauheen vaikeeta. En koskaa ois aatellu et seuraa kauheeta hammasten kiristelyä ja stressiä ja kaikki vaan sen takia, että satun pitämään jostakin. En kuitenkaa haluu tehä mitää valintaa ihmissuhteiden välillä. Tää on niin hanurista olla tämmösessä välikädessä ku tuntuu et jokanen valinta, jonka päivässä teen loukkaa jotakuta mulle tärkeetä ihmistä.

Miten voinki olla niin huono hoitaa asioita ja pitää kaiken järjestyksessä?

You can't stop the beat

2010-04-28T12:46:00.003+03:00

Aurinko paistaa ja elämä on ihanaa. Mulla on ihania ystäviä ja ihana miehenpuolikas ja en oo totaalisen ruma hirviö ja koulu sujuu melko hyvin ja mulla on vihdoin aavistus siitä minne haluan lukion jälkeen. Mulla on maailman paras ystävä SR ja se aina jaksaa mua. En oo tyhmä enkä mikään aivoton kana. Mulla on omia mielipiteitä ja en oo ihan massateini. Mä osaan ajaa kevarilla ja osaan piirtää ja kirjottaa hyvin. Puhun hyvin englantia ja osaan jopa vähän laulaakin. Osaan olla ihan söpökin ja mä oon aika positiivinen ihminen perusluonteeltani, ja mä hymyilen nyt niin paljon ku sielultani siedän - se on se kesäfiilis!

You can't stop my happiness
'cause I like the way I am
And you just can't stop my knife and fork
when I see a christmas ham
so if you don't like the way I look
well, I just don't give a damn!

Yes

2010-04-25T19:17:00.003+03:00

Tää viikonloppu on ollu monellakin tapaa merkittävä. Ensinnäkin miehenpuolikas sai luvan tulla meille yöks, toiseksikin hassukka sai jäädä kahdeksi yöksi, ja kolmanneksikin uskalsin olla miehenpuolikkaan seurassa ilman meikkiä.

Meikittä oleminen ei ehkä kuulosta tavallisen mallinaaman korvaan mitenkään erikoiselta. "No ehkä on vähän siivottomampi iho, so what". Mutta kun oma naama ei ole mikään hehkeyden perikuva, niin mulle merkkas paljon ku hömelö sano etten oikeestaan muuttunu suuntaan tai toiseen (tosin aluks ajattelin et hienoo, oon meikit päässäki ihan kauhee). Mut oli tietysti ihana huomata, ettei toinen juossu kiljuen karkuun, vaan sano että oon söpö.

Pitäis pikkuhiljaa alkaa menee aikasemmin nukkuu. Mun unirytmi on aivan sekasin ja nukkuminen tuntuu aika sivuseikalta, kunnes viikon lopussa huomaa et nyt väsyttää ihan hulluna. Pitäis vaa saada vähän itteään niskast kii et pääsis ajoissa nukkumaan ja sais sit levättyy kunnolla! Huomenna oleilen SR:n kanssa ja opetan sen pelaamaan shakkia. Lisäksi sain skootterin myytyä ja viikonloppu miehenpuolikkaan kaa oli ihana. Elämähän on kivaa :>

Kiiretorstai

2010-04-22T21:51:00.002+03:00

Musta tuntuu, että mä oon menettämässä mun otteeni tähän blogiin. Mulla ei oo mitään asiallista asiaa, ei valitettavaa (minä itse on vähän turhan kulutettu aihe nykyisin) eikä kannanottoja. Oon käyny tylsäks. Toisaalta oon alkanu nauttia arkipäivistä enemmän kun ennen.

Oon miettiny kyl mun piirustelua. Yks kaveri kerran sano, että sitä ärsyttää kun tuhlaan lahjani sillä, etten jaksa tehdä uusia töitä loppuun asti. Ehkä näinkin, mutta oon vaan alkanu kiinnostua omasta elämästäni siinä määrin, että haavemaailma (=piirtäminen) oon saanu jäädä vähän sivummalle. Tosin oon alkanu taas haaveilla siitä omasta sarjakuvasta.

Leivoskelin tässä just mokkapaloja. Miehenpuolikas tulee huomenna ja halusin sit, että ois tarjolla jotain kivaa. Plus menin kehumaan tota äitin ohjetta pari päivää sitten, niin nyt lunastan ne kehut. Tosin eihän se ohjeen vika oo, jos mä vaan oon huono leipoo. Muutenki pelkään et oon alkanu menettää mun leivonnan lahjojani, koska pari kertaa en oo oikeen onnistunu. Harmittaa ja nolottaa, mutta tällä kertaa mul on parempi motiivi saada aikaan jotain oikeesti hienoa. Musta kun on niin kiva hemmotella sitä hömötiaista.

Ois ihan kauheesti vielä hommaa ja kello on kymmenen! Pitäis hakea puita, imuroida ja vähän siivota huonetta, tehä noihin mokkapaloihin kuorrutus, hoitaa pari puuhommaa ja sit tehä ruotsin aine. On kyllä kiire!

What a feeling

2010-04-20T21:10:00.013+03:00

Ollaan saatu kokeitakin takasin ja ihan hyvin on menny, mitä nyt matikka taas suoraan sieltä, mihin aurinko ei paista. Uusintakoe edessä ja se jotenki vaan hävettää mua. Kyseessä on onneks pitkä matikka, niin ei hävetä ihan loputtomasti.

Mutta olen/olin onneni kukkuloilla, koska sain psykan kakkoskurssista puhtaan kympin! Olin oikeesti panostanu tälle kurssille, lueskelin alueita ja mietin niit asioita. Sovelsin niitä aina arkielämäs mitä vaan pysty ja koetin analysoida esim. omaa lapsuuttanu ja kiintymystyyliäni jne. Toi soveltaminen ehkä opetti mulle eniten asioita.

Himputti, oon aina ajatellu että jalat on pidettävä maassa. Tuli mitä tuli ja oli ihminen millanen hyvänsä. Mut nyt munkin on pakko myöntää, että joskus on ihan kiva ponkasta ittensä irti maanpinnasta ja liihottaa vaa jossain pilvilinnois. Säälittävää, ainakin mulle tulee säälittävä olo. Etten osaa pitää ajatuksia kasassa ja ajatella pelkällä puhtaalla järjellä.

Tosiaan, olen tunteellinen hölmö!

Merkintä, joka ei ole erityisen merkittävä?

2010-04-17T02:11:00.003+03:00

Miulla on maailman ihanin poikaystävä.

Nyt kun se on sanottu, niin pöhkö sai haluamansa "pääroolin" miun blogistani. Miehenpuolikas/kakslahkeinen on muutenkin mahdottoman ihastuttava ja söötti. Olen iloinen, olen onnellinen. Ja halusin kerrankin hehkuttaa, kun siihen oli aihetta.
Voitte nyt jatkaa elämiänne.

Tunnekuohutäytteinen päivä

2010-04-11T21:51:00.002+03:00

Koko viikonloppu hurahtikin isoskoulutusasioiden kanssa. Nyt on sitten todistukset ansaittu ja siunauksetkin saatu. Tosin tuntu vähän tyhmältä olla siel leirillä, kun oli jo ollu siel hiihtolomariparilla, mutta oli siel hyviäkin juttuja tietysti! Kirkossa se siunaus oli mulle jotenki kauheen iso asia. Tuntu että oli ihan Jumalan edessä ja ettei mulla ollu mitään oikeutta seistä siinä. Olin niin mahdottoman pieni siinä. Lisäks kun kirkkoherra lausahti: "Jumala on sinut valinnut" niin tuli semmonen yletön onni siitä, että juuri mut Isä on valinnut myös tähän kaikkeen.

Lisäks jotenki yllätyin miten se yks miehenpuolikas söpöili tänään. En osannu odottaa mitään semmost ihanaa söpöilyä ja sit vaan sulin kaikelle sille lutuilulle. Ärsyttää välillä olla tämmönen lällykkä, kun sit en osaa vastata mitää hienoo ku vaan jumitan fiilistelemällä ja söpöilemällä. Joo moi oon vammanen.

Ääh, nyt vaan söpöilyttää ihan kauheesti. Kello on liikaa, eli tosi huiman paljon, ja päiväkirjaki on ihan hehkuttamaton. Täytyy huomen hehkuttaa, ku koht pitäs jo olla unehtimas tuol lakanoiden välis. Oi, omat ihanat lakanat omas rakkaas sängys viikonlopun leireilyn jälkee on ihana ajatus!

Sä osaat sillälailla peppua vemputtaa

2010-04-06T23:40:00.002+03:00

Kiitos Eveliina Kurjen huimaavan loistavan hittibiisin, oon ollu ihan kesäfiiliksissä. Enkun kuuntelu meni siinä, että koetin tyhjentää päätäni koko biisistä, ja ehkä sainki sit hiukan vastailtua siihe vastauslomakkeeseen.

Koulun jälkee tapailin miehenpuolikasta ja jotenki sit nerouduttiin ja päätettiin et mennään niille lukee kokeisiin. Ja me oikeesti jopa luettiin siinä enkkua ja ruotsia. Koetettiin lukee ruotsii dialogina, mut masennuin ku miehenpuolikas oli siin niin paljo parempi. Mun ääntäminen oli yhtä surkeutta, ku toinen ois ihan hyvin voinu sanoa olevansa ruotsalainen.

Yllätin tänään itteni, ja kotiin päästyäni mä lupauduin viemää koiran kävelylle. Raukkaparkaa ei voi vielä viedä kunnon lenkkejä, mut aattelin et saanpahan raitista ilmaa, jos rupeen kävelyttää tot karvakasaa aina ees pari kertaa viikos. Ja pääseehän sitte aina itekseenki ulkoilee, jos ei muuten.

Isi kunnosteli tänää kevaria, kun näyttää siltä että nua ajokelit ois tulossa. Pyörässä tosin on hieman viilailtavaa ja se pitäis myös pestä. En vaan millään jaksais odottaa, että sillä pääsee liikenteeseen asti ja menemään kuten haluaa!

Huhheijaa, loma!

2010-04-04T22:41:00.002+03:00

Jotenkin kummallista, kun on sunnuntai, eikä tarvitse panikoida maanantaista ja kouluun menemisestä. Tosin huomenna on pakko lukea historiaa ja sit ehk enkkuuki jonkun aikaa. Tosin enkku on kivaa, vaikka sanastot ei kiinnosta vähääkään. Ei kyllä kielioppikaan, mut oishan se kiva oppia kommunikoimaan oikein.

Lomailua tää on kyllä oikeestaan vaan ollu. Yökyläilyä, kasvonaamiota ja leffoja ja sen semmosta. Hermolepo on kyllä ollu just sitä, mitä oon kaivannu, mutta... kun ei oo kouluhuolia tukkimassa päätä, mulla on liikaa aikaa miettiä kaikkea. Tää taas aiheuttaa sen, että mä hermoilen ja stressaan ihan kaikesta. Ihan pikkuasiat jää nyppimään ja en ees osaa ilmaista miten ne nyppii. Sit vaan tekohymyilen ja oon vähä vaitonaisempi sen 5-10 min. Ja sitten ankeesti kelailen niitä juttuja kun oon itekseni. En tiiä yhtään, onko ihan fiksuu aina takertuu pikkuasioihin ja ettii jälkeenpäin erilaisia asioita tapahtumista/puheista, joista voisin sitten stressata. En vaan ymmärrä miten voinkin saada joka asiasta niin pirunmoisen ongelman niin helposti!

Ja ah, ulkonäkökriisi. En ymmärrä itseasiassa sitäkään. Oon ihan tyytyväinen itteeni ja sitten lähden vertailemaan. Tiedän, että se aiheuttaa mussa entistä pahempaa mieltä, mutta jotenkin oikein kerjään verta nenästäni. Olenkohan mä jotenkin sairas? Miksi pitää lähtee jossittelemaan ja kieriskelemään kateudessa ja itseinhossa? Se on ehkä ärsyttävimpiä piirteitä itessäni; Aina on löydettävä vikaa itestä.
Psykan tunneilla oon huomannu, etten ehkä ookkaan ihan semmonen mitä oon aina luullu. Oon aatellu olevani jonkinlainen ja sitten kun lähden jonkun käsitellyn teorian kautta aattelemaan itteeni, niin kappas vaan, mun omilta pähkäilyiltäni katoaa pohja. Tosi jännää itseasiassa, vaikkakin pelottavaa. Oon omaks ihmeekseni aatellu esim. mun kiintymistyylin paljon terveemmäks mitä se ehkä onkaan. Tosi mielenkiintosta, mistä se johtuu? Onko se viimeaikoina muuttunu? Onko jokin asia vaikuttanu siihen erityisesti?

Päivittelen elämästäni

2010-03-23T22:06:00.005+02:00

Nyt mä teen sen. Päivitän blogiani pitkästä aikaa. On vaan ollu viimeaikoina vaikeuksia alottaa päivitys, kun tiedän, että tää teksti päätyy mun tuntemien ihmisten katseiden alle. Se on loppujen lopuks aika vaikea ja hassu ajatus. Haluisin niin kovasti hehkuttaa ja julistaa mun ajatuksia ja tunteita, mutta se ois liian vaarallista. Mutta en halua silti sulkea blogia tai tehdä siitä sisällötöntä pintaroskaa. On se vaikeeta.

No nyt sitten vaan päivittelen asioista, jotka mun mielessä liikkuu. Niitäkin on suhteellisen monta, mutta ainaki on sitten jotain mistä kirjottaa.

Sain kauheen inspiraatiomyrskyn tänään, ja mun oli pakko päästä hehkuttamaan sitä AAlle, joka alko itekkin inspiroitua mun ideahölinöistä. Ois kauheen kiva nimittäin alottaa sarjakuva. Oikein kunnon sarjakuva, oikea ihmissuhdemyrskydraama, joka on just niin monimutkanen kun elämä yleensä. Ensin pitäis kuitenkin opetella piirtämään käsiä, perspektiivejä ja varjostuksia. Vaatteiden laskostukset ja rypyt tuottaa edelleen päänvaivaa, mutta ehkä nekin taidot sit karttuu ja kehittyy ajan kanssa.

Nyt itseasiassa pitäis taiteilla äikän kirjallisuustyötä. Mun kirja vaan jäi kotiin ja sillai, eli tästä atk-tunnista ei paljon irtoo hyötyä. Joten käytän sen hyödyllisesti jatkamalla päivitystä. Jeejee.

En usko et mun satunnaisia lukijoita kauheemmin yllättää se, että käytän varsin suuren osan päivästä ihmissuhteiden miettimiseen. Se on hauskaa ja tuskastakin joskus, mutta niistä asioista riittää aina jotain mitä jauhaa. Tällä kertaa mun ihmissuhdepohdinta-alueen aivoista on vallannu tää kakslahkeinen. Jotenkin ihmeellisesti vaan sattui käymään niin, että juuri tämä miehenpuolikas huomas mut. Olihan se tietysti toivottavaa, mutta yllätyin siitä. En tavallaan ois uskonu ikikuuna päivänä, että mä kelpaisin sille. Jännä, miten vaikeeta on arvostaa itseensä, mutta toiset näkee semmosessa ihmeen hienossa valossa. On mulla kyllä ikäväkin mokomaa matkaajaa, kun se nyt reissaa. Voi ihme miten säälittävältä osaankaan kuulostaa, toinen jeejee.

Oi vitsi oon popittanu Antti Kleemolaa. En tajua miten noi kappaleet on vähän lällyjä ja semmosia, ja silti tykkään sen kipaleista kovasti. Kriisi ja Sun puolella on parhaimmat tähän mennessä. Suosittelen lämpimästi.

Neito kauneimmillaan

2010-03-14T20:58:00.002+02:00

Tänään oon vihdoin päässy kotiin, näyttämään rupuselta ja väsyneeltä kaikessa rauhassa. On taas nimittäin ollu kiireinen viikonloppu ja sekin pelkästään synttärihulinoiden takia. Sinänsä luku 17 oli mulle iso luku, se kuulostaa jotenkin.. siltä etten oo mikään pieni pentu vaan alan olla vastuullinen ja fiksu aikuinen. Lisäksi se tarkoittaa taas uutta askelta kohti täysi-ikäisyyttä, mikä taas tarkoittaa autoa ja ajokorttia. Niitä odotan täysi-ikäsyydessä eniten, eli nyt vuosi seuraaviin synttäreihin sais kuluu nopeesti.

Jotenki kyllä oon masentunu tohon "17-vuotiaana tyttö on kauneimmillaa" -sönkötykseen, koska tuntuu et kenen tahansa muun kohdalla se voiski pitää paikkaansa. Oon kyl ihan tyytyväinen omaan ulkonäkööni, asiat vois olla paljon huonomminkin. Joskus vaan tulee niit puuskia, että "jes, mistä voin ostaa itelleni uuden pään?" tai vastaavaa. Mutta oon alkanu tykkää mun silmistä ihan kauheesti. Ne on semmoset voimakkaat ja kauniin väriset, mikäs siinä ku semmoset omistaa. Mutta joo, ainahan mä voin uskotella, että tuo ikä nyt sais mut näyttää paremmalta.

Ilmeisesti mulla tosiaan on useampi kuin 13 lukijaa, koska (jälleen kerran) blogi antaa aihetta mietintään. Oon alkanu miettiä, et jos laittaisin tän salaseks tai salasanalliseks tai jotain. Koska ilmeisesti mun tutut lukee liian hyvin rivien välistä ja stalkkaa mua liianki ammattilaisen ottein. Koska nyt mun perässä on kyselijöitä siitä, kuka onkaan tämä "kakslahkeinen" jne. Huhhuh, kylläpä ihmiset on uteliaita täälläpäin. Lisäks on aika hankalaa, kun en oikein osaa vastata niihin kysymyksii mitä mulle esitetään. Johtunee siitä, etten oo itekkään ihan perillä asioista. On vaan liian monimutkasta, että sen vois selittää sillai et siit selityksest tulis ymmärrettävä. Ja nyt en itekkää enää tajua mitä täs selitän?

ABBA-buumi iski ja kovaa. Tai oikeastaan se on Mamma Mia -buumi, koska me katottiin Mamma Mia -elokuva ja sillai. Tai katottiin osa siitä ja voi ku se leffa on niin utumutulutu. Ne kappaleet ja se tarina ja huumori ja kaikki. Nyt tän illan oonki popittanu niit cover-versioita ihan innoissani ja laulanu mukana ja kaikkee.

Huhheijaa, elämä maistuu!

2010-03-10T22:38:00.002+02:00

Elämäni ensimmäinen onnistunut ripari on nyt takanapäin. Pikkaset oli ihania ja kokemus oli aivan päätä huumaava! Innostus kasvo entisestää ja en vaan malta oottaa et pääsisin kesällä sitte uudestaan. Tapasin ihania ihmisiä, kävin mielenkiintosia keskusteluja ja opin itestäni ja uskostani uutta. Mikäs sen parempaa!

Muutenkin, ton auringon ei tarvinnu paistaa kun tuo maanantaipäivä, ja olin heti hyvällä tuulella ja yläilmoissa. Leirillä iski nimittäin paikoittain kauhee ulkonäkökriisi, tuntu niin kauheelta välillä. Mut sitten kun pääs kotiin ja arkielämään.. tuntu vaan heti olonsa paremmaks. Ja peilistä alkaa taas mulkoilla semmonen omalaatuisella tavallaan kaunis tyttö. Muuttaisin tietty joitain asioita itessäni, mut tuntuu et oon hyväksyny itteeni taas paremmin. Mä jopa yks ilta melkein liitelin nukkumaan mennessä, kun tunsin itteni niin söötiks. Se on aika harvinaista mulle, mutta tykkäsin siitä tunteesta tosi paljon.

Tänään, loskakelien saavuttua, annoin itelleni luvan ajatella kevättä ja moottoripyöräilykelejä. Nyt kun en oo saanu ajaa kinosten takia, mä oon halunnu ajaa entistä enemmän. Se tunne kun kiihdyttää ja kun tuntee ittensä vapaaks, huokaus. Mä oon päättäny, et heti kun kelit koittaa, otan tosta namupalasta kuvia ja liitän ne tännekin.

Outo innostus kirjottamiseen on pelmahtanu mun elämään. Joskus kun on jotain tiettyjä tilanteita mun elämässä, mä kuvailen ne päässäni, niin kuin kuvailisin kirjassakin. Samoin pari runoa (mitkä oon kyllä tehny äikän kurssille) on saanu mut miettii runoiluu ihan vapaallakin. Voisin lisätä joskus sen yhden, johon tykästyin. Se ei kyl oo kovin kummonen, mut siin on mun mielestä kauniita sanoja, mitkä tekee siit runosta mun silmissä tosi kauniin. Luovuusvirta!

Ihminen

2010-02-21T11:11:00.002+02:00

Sinä ajat minut hulluksi - hyvällä tavalla.

Voi kun pystyisin kirjottamaan järkevän ja ajatuksia herättävän merkinnän. Mut en pysty. Oon uponnu ihan liikaa mun ajatuksiini, että musta sais ulos jotain järkevää. Siks tääkin merkintä on verrattavissa pyöreään nollaan, tästä ei saa mitään irti.

Ens viikonloppuna alkaa jo hiihtolomaripari, sinne isostelemaan. Toivon et kaikki menis hyvin, ja ois ihana ku ihmiset tulis morjenstaa sillon keskiviikkona vierailuiltamaan. Vink vink siis.

Ulkona ois ihanan valkonen tuiskuilma. Se saa mut hiukkasen luovalle päälle ja voisin ehkä koettaa vaik maalata tänään. Maalata jotain oikeesti hyvää, kenties muotokuva tai vaan maalaus mallista. Jos ettis jonku vanhan valokuvan jota vois jäljitellä. Tekis kyl mieli kirjottaaki, tuottaa edes jotain. Jotain mikä koskettais ja sais ihmiset ajattelemaan. Ah, aina on kiva haaveilla!

Mjoo

2010-02-14T20:44:00.003+02:00

Tää onko kaikki kuvitelmaa vaan
taas luulenko liikaa
luulenko liikaa

En ajatuksiltani rauhaa saa
kun kaiken aikaa mietin mielessäin
tunteeko hänkin myös näin

Kaunotar ja basisti - Anssi Kela

"Superkiva isonen"

2010-02-10T23:04:00.003+02:00

Joo aamulla tuli ihan hassu olo. En ollu kokenu tät samaa oloo pitkään aikaan. Olin tyyliin puolalastomana pukarina ja näin mun heijastuksen lasikaapista. Hitto vieköön, mullahan on ihan mukavan muhkea vartalo! Oli aika nasta huomata, et joinain päivinä jaksaa jopa aatella noin. Nyt iltaan mennessä se olo on kyllä karissu, ku on ehtiny syödä kaikkee. Mut aamulla se oli ihana hetki. Mä en yleensä rakasta mun kroppaa, mutta tänäaamuna rakastin. Ihmeitäkin siis sattuu =)

Iltapäivällä oli hiihtolomariparin tapaaminen. Pikkasia ois apauttiarallaa 20 ja meit isosia ois semmoset 5 + isoisonen. Hiukkasen jännittää kuinka pärjätää, mut eiköhän me tulla toimeen ihan hyvin. Pikkaset vaikutti tosi mukavilta ja rennoilta. Semmosilta just, jotka ei odotakaan että me isoset oltais jotain maailman kokeneimpia ja fiksuimpia.
Mun omat pikkuset oli tosi sulosia. Pari puheliaampaa ja pari hiljasempaa. Musta tuntuu että me tullaan hyvin toimeen, ei ketään vastarannan kiiskeä! Ykski mun pikkunen oli kirjottanu siihe ihme reissuvihkoonsa et meil oli "superkiva isonen". Aikasten ihana!

Viikonloppuna on taas kaikkea kivaa ohjelmaa. Hyvää seuraa ja yökyläilyä ja nään sitä miehenpuolikastaki, ainaki näillä näkymin. Jänskättää ja ilostuttaa. Elämä on joskus suhteellisen kivaa.

Et vaan osaa

2010-02-02T18:51:00.003+02:00

Se oli varmaan ekoja ajatuksia mikä tuli pitkän matikan kokeessa vastaan, kun tajusin että enhän mä osaakaan. Ekaa tehtävää tehdessäni mä ehdin jo iloita että jes, osaan jotain ja tää sujuuki ihan hyvin. Mut sit ku aika vaan kulu ja vastauspaperi ei oikee täyttyny, nii pitihän se sitten todeta. Et vaan osaa. Mä vieläpä ajattelin että osaan perusasiat tosi hyvin. Ja osasinki, mutta aina oli jotain sellasta (esim. jos on tehtävä 1 ja siin kohdat a,b,c niin osaan a ja b, mut c on ihan pihalla) mitä en sit osannu.

Matemaattiset aineet ei kertakaikkiaan ole mua varten. Ärsyttävää ku oma isukki on niissä niin hyvä, ja itelläni on lähinnä tuota kielipäätä. Ei sillä, että se ois paha, tykkään kielistä tosi paljon. Mutta musta ois vaan kauheen kiva olla matikkanero. Ja ymmärtää fysiikkaa ja kemiaa. Mutta ne ei ees kiinnosta mua.

Koeviikko viel pahasti kesken, mut kauheimmat aineet alkaa olla takana. Eri asia sit onki, pääsinkö ees läpi..

Epätäydellisen täydellistä

2010-01-30T12:44:00.005+02:00

Mikähän on se tunne, kun laulattaa ja hymyilyttää ja vaikka kuinka tuiskuais lunta päin näköä, niin ei tunnu missään? Onnellinenkin se tunne vois olla, mut en kuitenkaa luokittelis sitä ihan semmoseks kuitenkaan. Eilinen oli kuitenkin semmonen päivä. Koulua oli vaan yhteen, laulatti, sosiaalinen elämä toimi, kouluhommat oli tehty ja pääs kaupungille SR:n ja SM:n kanssa. Lahdesta löytykin muutama uus vaatekappale ja pari DVD:tä, joista oon pidemmän aikaa haaveillu. Lisäks tulin sössöttäneeks jotain epämäärästä mesessä sen kakslahkeisen kanssa ja diih. Kokonaistuloksena päivä oli oikeestaan melkein täydellinen. Ainoa varjopuoli oli sovituskopin ulkonäkökriisi mikä iski. Samoin piinaava murrosikä, mikä näkyy naamasta aina sillon tällön. Mutta aamulla en antanu ton naamakriisin vaikuttaa muhun. Mulla oli sisältäpäin niin hyvä päivä, että pari ilonpilaajaa ei sitä onnistunu musertamaan. Lisäks ton yleisen sovituskoppi/ulkonäkökriisi vaiheen jälkeen SR kehu mua tavalla, jota en oo koskaan kuullu. Tai no en oo tullu ajatelleeks, että mulla vois jonkun mielestä olla tosi naisellinen vartalo. Mulla on aina ollut omaan kroppaani niin viharakkaussuhde, että ajattelen automaattisesti muiden olevan sitä mieltä mitä minäki. Kuitenkin SR onnistu piristämään kehuilla tosi paljon.

Kuitenkin ulkonäkökriisi on alkanu taas pikkuhiljaa hiipimään mieleen. Kohta koittaa 17-vuotispäiväkin, ja siinä iässähän nainen on tunnetusti kauneimmillaan. Mä en vaan tiedä täytänkö tota standardia millään. Ite luulen etten, ellen tee asioille jotain. Ja se onkin ikuinen kynnys, jonka yli on aina vaikee harppoa. Se, että toteuttais suunnitelmaansa ja sais sen suunnitelman kestämään pitempään, on oikeesti vaikeeta. Ainakin mulle.
Tekstistä vois ihan luulla etten pidä itestäni. Sekään ei kuitenkaan pidä paikkaansa, mun suhde itseeni on vaan niin monimutkanen, että ulkopuolisten on vaikee hahmottaa sitä. Tässä kohtaa pääsen mainiosti pyöräyttämään kehän eräisiin ihmisiin.

Ensimmäisenä listalla tulee SR alias paras ystäväni. Sen seurassa mä koen aina olevani ainutlaatuinen, normaalikokoinen ja nätti. Joskus tulee kateudenpuuska, että olisinpa mä aina yhtä söpö ja nätti nauraessaniki. SR on ihan älyttömän nätti, vaikka se ei ite sitä tiedostakaan. Kaikki vaatteet näyttää hyviltä sen päällä jne. Onneks meillä on näitä kateudenpuuskia sillai tasasesti molemmin puolin, niin se ei tunnu pahalta. Lisäks me voidaan puhua ihan kaikesta, oli se sitte vakavaa tai vähemmän vakavaa. SR saa musta esiin sen puolen, jonka pitäis vaan nauttia elämästä ja nauraa vastoinkäymisille. Koko henkilö on oikeestaan semmonen tukipylväs mun mielenterveydelle.

Nyt taas tää kakslahkeinen on noussu ihan oudolla tavalla mun silmiin. Sen kaa jutellessa ja sen seurassa ollessa mä vaan koen olevani tyttö. Ei tuu semmosta oloa, että oon kyl tänää ihan kauheen näkönen. Yksinkertasesti unohdan sen murehtimisen, koska sen läheisyydessä on hauskaa ja jännittävää. Just sen takia se ihminen kiehtoo mua. Sillon kun koen tommosen olon toisen lähellä, että en ees muista murehtia miltä näytän ja mä tunnen itteni ihan tytöksi, niin sillon mä yleensä kiinnostun. Ja kyllä, käytännössä se on monimutkasempaa kuin tässä teoriassani.

Hui kauhea, mikä avautumisaamu! No ainaki ne satunnaiset lukijat saa nyt oikeesti luettavaa, ja pääsee ehkä (iso paino sanalle ehkä) edes vähän kiinni mun aivoituksiini. Ja epäilen kyllä, että noi ajatukset taas vaihtuu jossain vaiheessa uusiin, outoahan se olis jos ei vaihtuis. Mä vaan olen aina yhtenä päivänä yhtä mieltä ja toisena toista. Niin mä vaan toimin.

PS.
Oon sortunu tykästyyn myös toiseen Chisun biisiin. Baden baden on älykkäästi sanoitettu ja ottaa hyvin kantaa nyky-yhteiskuntaan. Lisäks se on niin eloisa kappale, että siitä tulee väjäämättä hyvälle tuulelle ;)

PS #2
Tekis mieli maalata peiteväreillä! Ja kattoo samalla Aladdinia.

Heikkous

2010-01-26T21:24:00.005+02:00

Miten toinen tuntuukin nauttivan mun nolaamisesta ja nöyryytyksestä. En vaan ite osaa suhtautua sellaseen, koska julkinen nöyryytys on ehkä pahinta mitä tiedän. Selviän yleensä vitsailulla melkeinpä kaikesta, mutta häpeä, sitä on vaikee ohittaa nauramalla.

Kyllä se pikkasen mietityttää

2010-01-25T21:44:00.004+02:00

Oon nyt vaan miettiny ja miettiny, ja niin itserakkaalta kun se kuulostaakin, niin en tajua missä mättää.

Mähän olen hauska
Mähän olen ystävällinen
Mähän olen rohkeasti oma itseni
Mähän olen seurallinen
Mähän olen aktiivinen
Mähän olen omaperäinen
Mä olen uniikki ja toista samanlaista ei löydy

Miksi mä en sitten kelpaa sun maailmaan?

Sama nainen

2010-01-24T15:50:00.002+02:00

Luvattu on paljon
Rikottu enemmän
Vierelläsi valvon
ja kauniina sut nään

Sä oot se jonka
löydän aina uudelleen
Taas tässä oon ja valmis
uuteen kierrokseen

Mut mussa ei oo mitään
Mussa ei oo mitään uutta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli
Sama sydän
Sama nainen

Mä muistan kyllä
ne kirosanat ja syyttelyn
ja anteeksi annan
jopa sen pahoinpitelyn

Mut mä en lupaa mitään
Mä en lupaa mitään muuta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli
Sama sydän
Sama nainen

Mä en lupaa mitään
En enää lupaa mitään muuta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli
Sama sydän
Sama nainen

Sanonut oon kaiken
Yö vaihtuu aamuun
Jos sä vielä haluut
takas mä tuun

Joteenkin tää kappale kosketti ja kuulosti niin kauniilta, että se oli lisättävä blogiin. Tulee hirmu pieni olo. Kaunis kappale, vaikka en pahemmin Chisusta muuten välitä. Suosittelen.

Heräteaamu

2010-01-20T08:53:00.003+02:00

Sain ihan pari minuuttia sitten ihme pälkähdyksen päähäni. Jos mun tarvis kuvailla nyt itseäni yhdellä adjektiivilla, niin tietäisin jo minkä valitsisin: uhkea. En tiedä miks mun tarvis kuvata itteäni yhdellä ainoalla adjektiivilla, mutta se oli taas tän päivän joku erikoisuus. Kiva kun jo aamusta on joku erikoinen juttu päässä, ja siitä yleensä riittää pähkäiltävää loppupäiväksi. Voisin tietysti perustella tota sanaa jonkin verran. Mulle tulee tosta sanasta mieleen myös uhkarohkea, mikä on suhteellisen oiva sana kuvaamaan mua. Kuulostaa kauhean itserakkaalta, mutta oon omasta mielestäni myös suhteellisen muodokas. Lisäks musta tosta sanasta ei tuu heti mieleen semmonen tyttömäinen tyttöneitityttö, enkä omasta mielestäni edes oo ihan semmonen. Nyt tuli aika suppeet perustelut, mutta voin sössöttää joskus lisää

Eilen tuli karmea himo kirjottaa runoa. Mutta luovuus kuoli heti alkuunsa, kun tajusin, että pidin vaan runon alusta. Miten suomi voikin joskus kuulostaa niin kauniilta, vaikka yleensä en pidä siitä yhtää? Sain jopa huimat neljä riviä kirjotettua, mutta oikeastaan oli kaks sanaa joihin rakastuin. Katkeruuden sulosanat. Kaksi varsin simppeliä ja yksinkertaista sanaa, mutta miten ne kuulostaaki niin kauniilta.

Sain jopa ryhmänohjaajalta kehuja tänäaamuna. Piristi kyllä, jotenkin kaikki kehut mitä kavereilta saa, menee aina ihan kuuroille korville. Ne jää huomiotta, mikä on ikävä asia. Mutta tulee vaan sellanen olo, että "sun on sanottava noin, koska oot mun ystävä". Sitten kun on joku, jonka ei tavallaan tarvitse sanoa mitään semmosta, niin sen kehut huomaa. Ne jää mieleen ja piristää. Aika outoa sinänsä. Arvostan tietty kun kaveritkin heittää jonkun kivan kehun, kukapa nyt ei tykkäis kun kehutaan, ja kyllä nekin piristää. Semmosen puolitutun tai kaverin kaverin kehut vaan jää kutkuttamaan vatsassa kivasti.

Oon myös miettiny mun tulevaisuutta. En tiiä yhtään mikä haluisin olla tai millasta ammattia toivoisin tms. Tietysti unelmoisin jostain näyttelijän/ääninäyttelijän "ammatista", mutta pitäis olla jotain käytännöllisempää varattuna. Opettaja on yks asia mitä oon ajatellu aika paljonkin. Sosiaalisia taitoja ja mahdollisuus saada huomio ihmisiltä ja avartaa niiden ajatusmaailmaa. En vaan oikein tiedä minkä aineen opettajaks haluaisin. Historia, psykologia ja kuvis kiinnostais kyllä. Historian opettajiakin tiedän vaan semmoset kolme kappaletta ystävistä.. Mutta toisaalta, en sais toisten ihmisten olla esteenä mun omille haaveilleni ja päämäärilleni.
Ehkäpä se taivaanrannanmaalari ois sopiva ura.

Viharakkaus

2010-01-17T17:08:00.003+02:00

Olen löytänyt uuden rakkauden. Blogi, jonka pitäjä on niin viimosen päälle kyrsiintynyt joka asiasta ja kaikki maailmassa vituttaa. Tässähän sai ihan pyyhkiä ilon kyyneliä, kun joku uskaltaa sanoa asiat niinkun ne on. Ihanaa valittamista, johon voi samaistua!
Valitettavan huono puoli on nyt se, että mokoma blogi herätti ajattelemaan omaa blogiani. Tässä blogissa ei ole mitään. Turhuuksia ja jauhantaa. Kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa miettiä, pitäisikö blogia uudistaa tai kannattaako mun vaan olla vahvemmin jotain mieltä asioista.

Asiasta kukkapurkkiin, eli opiskelu kärsii. Enkä ees tiedä mistä se kärsii, mutta ei vaan jaksa eikä kyllä kiinnosta. Sitte poen huonoa omatuntoo siitä, kun en tee mitään opiskelun eteen. Sitten tulee stressiä ja kaiken kukkuraks kaikki kaverit vieläpä luulee että oon ahkera mallioppilas. Sitten kun sanon etten oikeasti ole, oon vaan turhan laiska, niin luullaan että koetan vaan kuulostaa siltä, ettei mun tarvitse tehä mitään. Pitäis kyllä ottaa itteeni niskasta kiinni ja alkaa vihdoin olla se vastuullinen, kunnollinen ja tunnollinen opiskelija. Miks se ajatus tuntuu niin kauheelta kynnykseltä, etten taida vaan päästä sen yli?

Pähkinää purtavaks ja marinaa purettavaks

2010-01-13T20:54:00.002+02:00

Parhaillaan teen jotain, joka saa varmaan suurimman osan mun lukijoista kauhun valtaan. Kyllä vaan, mä herkuttelen. Syön sipsejä ja juon limsaa (seki kyllä lightia, että en ees kelpaa kutsumaan itteeni herkuttelijaks)! Ja kyllä, tiedän että se on epäterveellistä ja "niissähän on siis jotain tsiljoona kaloria!!11", mutta mua ei oikeestaan nyt kiinnosta. Herkuttelu voi parhaimmillaan olla äärettömän rentouttavaa ja auttaa miettimään kaikkea mitä pään sisällä pyörii. Tosi harva uskaltaa herkutella nykyään, tai jos herkutteleekin, niin se on ehkä suklaapatukka. Hävetkää. Ja sit ulvotaan, että yyh, mulla on yks milligramma liikaa painoo. Aah, onneks on blogi johon voi valittaa asioista, jotka ärsyttää.

Tajusin eilen, että hitsi vieköön, mun tutut oikeesti lukee mun blogia. Mä jotenkin oon aina jumittanu tohon ajatukseen, että nuo 14 maanmainiota seuraajaa on ainoat. Mutta ei sentään, koulussa sain (taas kerran) kuulla tän lentävän lauseen "joo, mä luin sun blogista". Järkytyn siitä jotenki aina, kun en tiedä ketkä kaikki mun tutuista lukee tätä. Osa jutuista on nimittäin niin epänaisellista ja järjetöntä jauhantaa, että en ihmettele miksei ihmiset kehtaa rekisteröityä tänne ja näyttää lukevansa mun blogia.

Tää aamu oli jotenkin väsynyt ja harmaa. Peilin eessä tuli olo, etten jaksa kattoa tota samaa naamaa. Olis kiva kokeilla edes päivän, millasta ois olla joku kaveri tai jopa tuntematonkin ihminen. Ei kyllästyttäis ja ois luultavasti aika jännittävä päivä. Onneks mieliala parani, ku ihmiset oli kivoja. Tulin jopa heittäneeks taas small talkia eräälle ihmiselle, jonka kanssa ollaan oltu aika mykkiä toisillemme. Tai ehkä mä vaan olen käyttäytyny kuin kyseinen henkilö ois mulle ilmaa. Kuitenkin, tuntu hyvältä luoda kontaktia toiseen ja hymyillä sille. Tuli hirmu hyvä fiilis, semmonen pieni päivän piristys.

Ärsyttää vieläpä sekin, kun saatan olla tulossa kipeäks. Joo, ei huvittais maata sängyn pohjalla ja jäädä tunneilta pois. Inhottavampaa hommata jälkikäteen muistiinpanoja ja läksyjä ja kaikkee. Väsyttää kyllä sen verran, että jospa meen kerranki nukkumaan tällai suhteellisen sopivaan aikaan.

Ja nauru jatkuu

2010-01-10T22:41:00.003+02:00

Oon ihan mahdoton ihmissuhteitteni kanssa. Tänään koin taas vaihteeks kauheen onnellisuuspurkauman ja olin hirveen kiitollinen kaikista kivoista ihmisistä ja siitä, että tunnen ne. Lisäks näin viikonloppuna hiukkasen tätä kakslahkeistakin henkilöä ja jotenkin sorruin tykästymään mokomaan vielä enemmän. Huomaa, että oon varsinainen tyttö kyllä välillä. Oon koettanu olla varovainenki ja pidätellä itteeni etten loukkaantuis, jos tunteet ei ookkaan molemminpuolisia. Mutta kun se oli ihan hassu ja huvittava, niin huomasin vaan nauttivani sen seurasta. Nauran jopa sen höpsöilijän puujalkavitseille, vaikka yleensä vaan totean niistä että olipa köyhää. Hymyilyttää ja elämä on ihanaa. Kivoja ihmisiä ja hupsuja juttuja.

Kunpa voittokulku ei pysähtyisi

Anteeksi, nyt naurattaa.

2010-01-08T17:05:00.003+02:00

Tänää on ollu kiva päivä, mitä nyt matikan tunti oli ihan kauhee ja tylsistyin siellä puolkuoliaaks. Huomenna vielä kouluun paikkaamaan poisjääneitä teatteri-ilmasun tunteja ja sit tapaamaa kavereita peli-iltaman merkeissä. Kuulostaa suhteellisen hyvältä lauantailta.

Nauratti jotenki hirveesti liikkatunnilla. Me pelailtiin korista ja joskus se oli vaan niin lepposaa ja rentoo pelailuu tyttöjen kesken että mua nauratti. Oli tietty teatteri-ilmasussaki kivaa ja sielläki vähä hihitytti ihan tyhmät jutut. Tänään meen mahdollisesti vielä oloiltaan seurakuntaihmisten kanssa ja voihan sielläki muutamat hyvät naurut päästä. Ois kyl ihana nähä ihmisiä joita en oo aikoihin nähny ja sillai. Ja ois aika kiva pelatakin jotain hyvällä seuralla.

Oon hirmu ilonen senkin takia, että juteltiin parhaan ystävän kaa asioita läpi ja vaikka mua pelotti kauheesti että mun paras ystävä loukkaantuu näistä jutuista, niin ei. Mussukka ei loukkaantunu, vaan ymmärs, ja se oli tosi tärkeetä mulle. Jotenkin taas muistan niin selkeesti, miks just hän on mun paras ystävä. Mokomakin tyttönen on niin hirveen rakas.
Pelottaa ehkä hiukan, että paras ystävä alkaa miettiä liikaa asioita tai muuttaa omaa käytöstään, ja sitä en haluu. En haluu että joku alka muuttaa itteään mun takia, koska ihmisen pitäis saada olla vapaasti ja kasva aja kehittyy niinku haluaa. Mä en haluais pilata toisen kasvua ja muuttumista.

Mua piirrustuttais ihan kauheesti. Mut vähän harmittaa kun mulla ei oo omaa tyyliä. Haluaisin kehittää tyyliä enemmän tohon Disney-suuntaan ja alkaa se jo vähän lähennelläkin sitä, mutta en oo koskaan täysin tyytyväinen mun töihin. Aina löytyy jotain valittamisen aihetta. Ootan innolla sitä päivää, kun mykistyn itse siitä omasta työstäni, enkä keksi nipotettavaa. Ah, unelmointi on aika kiva juttu. Mutta nyt taas tuntuu ettei osaa. Kuiva kausi taiteilun suhteen. Muttaku tahtoisin saada aikaan jotain hienoo ja jotain mist voisin olla ylpee.

Ois kyllä hirvee hinku ajamaan kevarilla. Tietysti nyt, kun se on periaatteessa mahdotonta noiden ihanien lumimassojen vuoks. Keväällä vasta, joten kiiruhda kevät! Nyt kun saan kyytsätäkkin niin oon innoissani viel enemmän. Vauhdin huuma ja se vapauden tunne. Oih ikävä kesää ja visiiriin liiskautuvia kärpäsiä.

Mutta elämä tuntuu ainaki viel ihan kivalta, täytyy kattoo miten käy. On kyl asioita mitkä mietityttää, mut ehken nyt blogissa niistä avaudu, ainaka vielä. :D

Nähdään sitten keväällä

2010-01-05T22:02:00.004+02:00

Musta tuntuu pahalta. Oksettaa ja inhottaa. Ja tälläkin kertaa sen aihe on minä itse. Ahistaa. Ihanku mun pään sisään ei mahtuis nyt mitään. Väsyttää ja oon kireä. Ja puran sen sitten ihmiseen jonka kanssa vietän eniten aikaa: parhaaseen ystävään. Ei tunnu kivalta.
Joka pikkiriikkinen asia ärsyttää ja sitten nolottaa jälkeenpäin miten oonki jaksanu suuttua ja ärhennellä ihan tyhmän asian takia. Ja sillon ku alkaa ärsyttää, tuntuu vieläpä että kaikki oikein kiusallaan ärsyttää mua kunnes sanon jotain mitä en voi perua. Sanon ilkeesti ja sit kaikil on paha mieli. Onneks oon saanu peruttuu niit ilkeitä sanoja tai sit vääntämäl ne vitsiks. Kun en oikeesti tarkota niitä inhottavia asioita mitä sanon. En vaan tiiä mikä mua vaivaa. Ehkä mä vaan oon karhu ja tarviin talviunet. Tosin karhukaan ei väännä stressi-itkua ja toivo olevansa edes hetkeä yksin.

rentoutumista ja päänvaivaa

2010-01-03T21:07:00.004+02:00

Ihanan toimeton päivä. Ei mitään erikoista menoa, oon vaan voinu piirtää ja pohtia syntyjä syviä. Ja haaveilla. Sitä vähän liikaakin tullu nyt harrastettua.

Huomenna ois tarkotus mennä pulkkamäkeen ihmisten kanssa. Odotan innol, koska muutenki ollu kauhee himo pulkkailee, mutta että vielä hyvässä seurassa! Toivottavasti tulee hullunhauskaa!

Oon hämmentyny. Miten kakslahkeinen herrahenkilö voikin olla niin monimutkainen? En tiiä mitä tekisin tai sanoisin, kun se kerran totes et ois kuitenki varmaa kivempi tutustua johonkuhun sillai pikkuhiljaa, kuin että toinen suoraan möläyttäisi mitä aattelee. Mutta kun tuntuu välillä että mä halkean. Halkean kun en saa kertoa mitä ajattelen ja tunnen. Halkean kun toisen katse porautuu niin ihanasti ja sulan sisältä aina sillon. Ja en voi/uskalla sanoo mitään. Pelottaa liikaa. En vaan haluis sössiä tätä mitenkään. Luultavasti kyl ens viikollaki törmätää, thih.

Tänää oon piirustellukki jotain turhaa. Sain peitevärit joulun jälkeen ja haluisin maalata niil, mutta en haluis pilata niit nyt millään. Mulla on aina tämmönen ihme juttu, etten kehtaa esim. alottaa uutta päiväkirjaa (tai ainaki sen alotus on aina työn takana) etten pilais sitä. Joo, jotkut asiat tekee musta niin oudon.

Eilen olin kaupungilla SR:n kanssa ja löysin kyl harmikseni vaan muutaman vaatekappaleen. Oli aika huonosti tarjontaa, mutta mukaan lähti valkoinen puolipitkähihanen Mikki Hiiri -paita, musta t-paita (oli siin vähä väreiki rintakehäs) ja musta neuletakki. Sorruin sitten hopeiseen ketjuun ja riipukseen (jossa lukee FAITH) ja ostin vielä kirjan ja muutaman DVD:n. Kirja oli se, mitä en saanu joululahjaks ja onneks sain nyt sitten ostaa sen. DVD:t taas oli piirrosklassikoita, joita haluun aina vaan lisää. En voi sille mitään (riippuvuus tms?)

Leirihehkutus

2009-12-30T17:31:00.002+02:00

Leirillä on ihan hassua
Ihmiset on ihania
Nauru maittaa
Koen itseni melkoisen onnelliseksi
Ja sitten paluu elämään.

HYVÄÄ (tulevaa) UUTTA VUOTTA!

Joulu on taas, riemuitkaa nyt

2009-12-26T16:08:00.004+02:00

Joulumieli? Ei sellasta taida ollakkaan.
Äiti on loukkaantunu kun en ollu ostanu sille lahjaa. Mulla on hirveä olo, en ajatellu että se masentuis siitä noin. En oo pahemmin edellisjouluinakaan ostanu/hankkinu mitään, ni en tullu ajatelleeks että se harmittais sitä tollalailla. Kuulemma mä vaan itse vaadin kaikkea enkä ajattele muita. Tietysti jos mulla olis rahaa ku ovista ja ikkunoista, niin mä ostaisin äitille jonkun ihanan korun, se ansaitsis sen. Mutta en ymmärrä miten se voi olla noin harmissaan, kun mullaki oli rahaa just ja just kahden kaverin lahjaan. Mulla ei vaan ole tuloja siihen, että ostaisin kauheeta lahjavuorta.

Koko joulu on tuntunu niin väkinäiseltä. Oon yrittäny olla hyväl mielellä, on sentää perhejuhla ja semmosta aikaa että rauha ja rakkaus loistais ja valtais kaikkien mielen. Ja sit musta tuntuu et just se perhe on saanu mut harmistuu. Veli ei haluu olla mun lähellä tai puhuu mulle. Sellasia me ollaan aina oltu, mut tuntuu se aina yhtä pahalta. Äiti on ollu koko joulun pahalla päällä. Iskä oli ärsyyntyny ku ei saanu käydä kavereillaan jouluaattona tai päättää asioista.

Jos tulevat joulut on tällasia, en haluu joulua enää koskaan.

Sitä sun tätä #2

2009-12-22T16:59:00.003+02:00

No nyt siellä on jo joku varmasti ajattelemassa että eipä ole tälläkään blogin pitäjällä elämää kun tekee tuplapostauksen saman päivän aikana. Ja hieno puolustukseni tähän on, että aiemman postauksen aikaan oli yö ja nyt oon taas ehtiny sulatella kaikkea ja pyöritellä uusia juttuja päässäni.

Kauhee Disney-buumi vallannu taas. Kuuntelen vaan suomeks ja enkuks kaikkia kappaleita ja laulan mukana. ja nää laulut jatkuu suihkussakin ja pitkin päivää. Kaverit tuppaa välillä ihan hermostuu ku rallatan ja lauleskelen jatkuvasti. Mutta en voi sille mitään. Kun on oikeesti tosi hyvällä tuulella, niin en vaan saa pidettyä suutani kiinni. Laulua vaan tulee ja sitten se kappaleki saattaa aina vaihdella. Joskus jauhan samaa kappaletta koko päivän (jossain vaiheessa päivää LS sanooki mulle että lopeta jo pliis) ja joskus se vaihtuu 5 min. välein. Oon vaan nyt niin rakastunu laulamiseen. Se tuntuu ihanalta ja vapauttavalta!

Sitten jotain, jonka tajusin kai toissapäivänä tai jotain sinnepäin. En enää vihaa paria ihmistä. Oon sujut niitten kanssa ja pystyn jopa juttelemaan toisen kanssa. Oon pientä small-talkia heittäny toisenkin kanssa ja se tuntuu hyvältä. Ei enää nöyryytyksen tunnetta tai oloa että joku on vetäny maton mun alta. Tuntuu hyvältä, kun on saanu taas elämän ohjakset omiin käsiin. Se, että tajusin tän asian, on lisänny mun onneani entisestään. Ihanan vapaa olo. Semmonen etten jaksakaan vihata ketään, miks vihaisin edes? Voin yhtä hyvin hymyillä ja antaa menneiden olla ja keskittyä tulevaan. :)

UV -leiri jännittää. Sinne tulee ihania ihmisiä, jos ne nyt vaan ei mene paniikkiin ja peru leiriä. Mutta sinne tulee myös tää kakslahkeinen josta oon selittäny enemmän ku tarpeeks. Voin taas koettaa ujuttautua sen seuraan ja heittää (huonoa, jopa puujalatonta) läppää. Oon vaan ollu taas tänään ihan jossain omalla planeetalla. Kattelin Sinkkuelämää -leffan ja olin kauheen ylitunteellinen jokasesta turhastaki kohdasta. Mut jotenki oon koko päivän ollu hirveen ilonen. Ihan vaan niistä pienistä asioista mitä se eräs on sanonu. Ihan hassua olla näin levoton.

Ja nyt ku saisin sen levottomuuden kohdistettua ihan oikeeseen suuntaan eli omaan huoneeseen. Siivous ei edisty ja sen pitäis olla oikeestaa jo valmista. Mutta ku pelkkä oman huoneen näkeminen saa mut ajattelemaan "Yäh, ei jaksa". Mut ei kai auta ku pistää jalkaa toisen eteen ja rientää siivomaan.